(2) kommenttia

Siuntion halliyhtiö joutui heti pyytämään lisätukea kunnalta

Siuntion monitoimihalli rakennettiin urheilukentän viereen.

Tänä vuonna valmistunut Siuntion monitoimihalliyhtiö on joutunut pyytämään jo heti aluksi kunnalta lisätukea laskujen maksuun. 

Siuntion kunnanvaltuusto myönsi halliyhtiölle maanantai-iltana 200 000 euron takauksen tililimiittiin. 

Päätös ei syntynyt mukinoitta. Valtuusto äänesti asian palauttamisesta (18-8), mutta asia käsiteltiin ja takaus myönnettiin.

Monitoimihallin käyttöönotto myöhästyi alkuvuodesta betonilattian hitaan kuivumisen takia ja arvioituja vuokratuloja jäi halliyhtiön mukaan tulematta noin kuuden kuukauden ajalta yhteensä noin 80.000 euroa.

Tämän lisäksi osa suunnitelluista rahoittajista jättäytyi pois hankkeesta. 

Halliyhtiön arvion mukaan ensi vuonna hallin vuokratulot ja käyttömenot tulevat kohtaamaan suunnitellusti jo nykyisellä 55 prosentin käyttöasteella. 

Siuntion monitoimihalli Folksam Areena maksoi 3,75 miljoonaa euroa. Siuntio takasi yhtiön lainoja viime vuonna miljoonalla eurolla.

> Siuntiolaisten kova ponnistus: Monitoimihalli on valmis – maaottelu avaa (Viisykkönen 22.06.)

(2) kommenttia

Kommentit (2)

Siuntion jumppayhdistyksellä SGF pitää hallissa 13 viikkotuntia monipuolista treeniä/ tanssia. Onko se pelkkää käsipalloa???
Maria Söderholm
Kyllä tälle toiminnalle oli annettava mahdollisuus kun se vasta syyskuussa avattiin. Haasteisiin ei voi vastata, jos ei edes anneta mahdollisuutta yrittää. Kaksi toimijaa vetäytyi ja se vei noin 200 000 - 300 000 euroa rahoituspohjaa pois. Myös betonin kuivatus tehtiin kunnolla, jotta ei olisi tullut myöhemmin ongelmia. Outoa oli minusta se, että hallia aikaisemmin kannattaneet tahot olivatkin nyt ajamassa hanketta alas ennen kuin toiminta on edes kunnolla käynnistynyt? Kuuluin siihen ryhmään, joka vaati aikoinaan liiketoimintasuunnitelmaa, joka edelleen puuttuu. Halliyhtiön toimintaan tarvitaan kyllä nyt aivan uutta "draivia" ja tarvitaan henkilöitä, jotka laittavat itsensä kunnolla likoon, joka vapaaehtoispohjalla on vaikeata. Amatöörimaisella tavalla ei nyt päästä eteenpäin ja tarvitaan 2-3 henkilön ammattimaista markkinointia sekä ideointia. Tarvitaan kyllä aika paljon muutakin toimintaa kuin vain käsipallo. Pelkällä käsipallo-toiminnalla halliyritys kyllä kaatuu nurin parin vuoden sisällä. Nyt olisi mahdollisuus sekä kunnon valtakirja tehdä jotain 2-3 vuoden ajan ja pitäisi aivan uudella innovatiivisella tavalla miettiä miten edetään.
kari vierinen, Siuntio

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx