(34) kommenttia

Ensimmäiset havainnekuvat Kirkkonummen uudesta suurkoulusta – lapsia ja henkilökuntaa pienen kunnan väkiluvun verran

Jokirinteen uusi oppismiskeskus voisi näyttää tällaiselta. (havainnekuva: Verstas Architecs)

Jokirinteen uuden oppimiskeskuksen suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa on hahmoteltu ensimmäisiä havainnekuvia ja piirustuksia uudesta koulusta ja päiväkodista.

Oppimiskeskuksesta on valmiina hankesuunnitelma, johon lautakunnat, kunnanhallitus ja valtuusto pääsevät ottamaan kantaa.

Jokirinteen oppimiskeskuksen suunnitelmat on laadittu kahdesta vaihtoehdosta laajemman mukaan.

Koulu ja päiväkoti on mitoitettu suunnitelmassa yhteensä 1 340 lapselle ja henkilökunnalle. Päiväkodin osuus on 240 lasta.

Jokirinne on Kirkkonummen kunnan tähän saakka suurin talonrakennushanke. Kustannuksiksi on laskettu noin 36 miljoonaa euroa.

Uudet päiväkotitilat korvaavat Finnsbackan nykyisen päiväkodin, joka toimii parakeissa kirjaston lähellä. Nämä tilat pitäisi saada valmiiksi jo syksyksi 2019.

Ensimmäisessä vaiheessa on suunniteltu rakennettavaksi päiväkodin lisäksi tilat myös ekaluokkalaisille.

Koko oppimiskeskuksen on tarkoitus valmistua vuosina 2020-2021. Toisessa vaiheessa rakennettaisiin loput koulutilat ja iso liikuntahalli.

Kirkkonummen suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee hankesuunnitelmaa 19.4.
 


(34) kommenttia
Kuulin kerrottavan että koulu säästää neliöissä, kun ei tehdä käytäviä. Säästyykö siinä 1700 neliötä? Miten kummassa ne oppilaat liukenevat tilasta toiseen ja tunnilta ulos ilman käytäviä? Toisen opetustilan läpi? Miten tähän istuu se eri-ikäisten yhteisopetus ja eriaikaisuus, ilmiöoppiminen ja mitä vielä olikaan? Onko keksitty jokin kaiken mullistava toimintatapa, jolla systeemi pyörii? Onko se jossain jo käytössä? Onko jossain suuri, käytävätön koulu ja miten se toimii?
Vai laitetaanko kirkkonummen lapset koekaniineiksi jollekin, mitä kukaan ei hahmota eikä hallitse?
Säästämisen vuoksi
Valoa ei näytä kestävän koko hanke sekä se miten asioita on hoidettu.
801 ääntä
Kuin myös.
Mielelläni lapsiani vien parakkeihin kuin tollaseen laitokseen.
Kiitos hyvästä parakkihoidosta.
Äiti ja lapset
Henkilökuntaa väitetään kuullen....
Mutta kuulevilla korvissa vaikkua..
MITÄÄN mitä olemme käytännön kannalta hyväksi kertonu...ei olla huomioitu.
Mm..sisäänkäynnit tulee oleman joka ryhmälle omat..läpikulkua ryhmissä emme halua..ja ikku attomia ryhmätiloja ei kukaan halua.
Päiväkodin puolelle sosialitilat ja lisää pienryhmätiloja...

Mikä on niin vaikeaa.....??????
Carita
Toiminta ei välttämättä tehostu suuressa yksikössä. Monista lieveilmiöistä ei etukäteen voida tietää. Ei myöskään inhimillisistä, vaikeasti mitattavista seikoista, kuten lasten kokema turvattomuus, kiusaaminen, erilaiset pelot, joita on vaikea vertailla. Nämä vaikeasti mitattavat ja vain subjektiiviset kokemukset on helppo sivuuttaa päätöksenteossa, koska niiden mukaan on hyvin vaikea perustella mitään, jos toisessa vaakakupissa painaa raha.
Mennäänkö ojasta allikkoon

Sivut

Kommentoi

(1) kommentti

Turunväylällä onnettomuus kello 6.45 − Palomestari kiittää videolla: Näin autoilijat muodostivat pelastuskujan, apu pääsi nopeasti paikalle

(0) kommenttia

Mies kuristi ex-vaimonsa Kirkkonummella ja jäi lapsen kanssa asuntoon – STT: Hovioikeus kaksinkertaisti tuomion

(0) kommenttia

Rapsiöljyrekan perävaunu kellahti nurin 51:llä Inkoossa – nosto vie tunteja, vain yksi kaista käytössä

(0) kommenttia

Mies kävi yöllä Pickalan ABC:llä varastamassa olutta – tallentui valvontakameraan, poliisi tunnisti melkein heti

(3) kommenttia

Kirkkonummelta löytyi helposti yli 160 hehtaaria mahdollisia uusia suojelualueita – katso luontokohteet kartoilta!

(11) kommenttia

Puheenjohtaja Halla-aho tulistui Sinisalon puolueloikasta – vaatii luopumaan kaikista Kirkkonummen luottamustehtävistä

(2) kommenttia

Nyt kannattaa hakea kirjastokirjoja hyllyt tyhjiksi − pääkirjasto muuttaa, eikä näin pitkää laina-aikaa ole ennen nähty

(9) kommenttia

Pekka M. Sinisalo eroaa Perussuomalaisista ja liittyy Sinisiin – ”Poliittinen koti hajosi puoluekokouksessa”

(0) kommenttia

Kirkkonummi juhlii 6.12. näyttävämmin kuin koskaan: Kaiken kansan juhla Masalassa −järjestöjä kutsutaan tekemään ruokaa

(2) kommenttia

Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx