(0) kommenttia

Espoon keskukseen rakennetaan uusi 4-kaistainen väylä – meluaitoihin kuvia historiasta

Uusittava osuus Espoonväylää on merkitty viivalla. (kartta: Espoon kaupunki)

Espoon keskukseen joutuvat autoilijat pujottelemaan runsaan vuoden verran läpi tietöiden, kun vajaan kilometrin osuus Espoonväylää rakennetaan kokonaan uusiksi.

Rakennustyöt alkavat katuosuudella heinä–elokuun vaihteessa ja jatkuvat ensi vuoden syksyyn saakka.

Espoonväylä levenee kaksikaistaisesta nelikaistaiseksi noin 900 metrin matkalla. Samalla jalankulkijat ja pyöräilijät saavat lisää tilaa.

Kadun länsireunalle tulee eroteltu jalankulku- ja pyörätie ja itäreunalle puolestaan yhdistetty jalankulku- ja pyörätie.

Rakennettavat ajoradat ja kevyen liikenteen väylät sijoittuvat osittain nykyisten väylien kohdille.

Espoonväylän molemmin puolin rakennetaan myös uusia meluaitoja, joista osaan on suunniteltu Espoon keskuksen historiasta kertovia kuva-aiheita.

Hankkeeseen on varattu runsaat 7 miljoonaa euroa.

Espoon kaupungilla on tavoitteena rakentaa tulevaisuudessa nelikaistainen väylä Kehä III:n ja Finnoon välille korvaamaan nykyisen kaksikaistaisen Finnoontien.

Keskuspuiston alueen kaavoitus Espoonväylän keskiosassa on kuitenkin vielä kesken.

 


(0) kommenttia

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx