(13) kommenttia

Gesterbyn kouluparakit jäävät pystyyn pitkälle ensi vuosikymmenelle − väistötilojen tarpeelle ei näy loppua

Gesterbyn väistötilat valmistuvat lopullisesti tässä kuussa.

Kirkkonummi varautuu käyttämään Gesterbyn koulukeskuksen pihalle pystytettyjä väistötiloja ainakin seuraavat kuusi vuotta ja todennnäköisesti siitä vielä eteenpäinkin.

Erityisesti Winellska skolanin sisäilmaongelmien takia kiireellä rakennettujen parakkien vuokra-ajaksi sovittiin aluksi viisi vuotta, mutta nyt kunta on jo neuvotellut yhden jatkovuoden vuokrasopimukseen.

Parmaco Oy:n tiloista maksetaan vuokraa vajaat 0,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Ensimmäinen osa väistötiloista valmistui lokakuussa, ja toinen osa on käyttökunnossa joulukuun alkuun mennessä. (Lue lisää: Viisykkönen 24.10.)

Gesterbyn koulukeskuksen lähes kaikki rakennukset pitää joko peruskorjata tai purkaa.

Hanke on erittäin mittava, koska kolmessa eri koulussa on oppialita noin 1 500.

Hankkeen suunnittelu on aloitettu, ja se voisi olla nykyisten arvioiden mukaan valmis vuoden 2025 tienoilla eli väistötiloja tarvittaisiin kahdeksan vuotta.

Parakit on rakennusteknisesti suunniteltu siten, että niille voi saada pysyvänkin rakennusluvan.

Kunnassa saattaa tulla vastaan väistötilojen tarvetta muuallakin kuin Gesterbyssä, joten parakit saattavat olla pystyssä vielä vuoden 2025 jälkeenkin.

Kirkkonummen palvelutuotannon jaosto käsittelee parakkien vuokrausta 29.11.
 

(13) kommenttia

Kommentit (13)

Sivut

Kunnassa on asiantuntijat päättämässä.. heillä ei ole mitään käsitystä mistään arkipäivän asioista. Oppilaat ja opettajat oireilleet vuosia niin Gesterbyssä, Kirkkoharjussa, Masalassa ja Nissnikussa. Ei olla otettu huomioon, vähätelty. Olisi kannattanut tehdä pieniä korjauksia kouluihin joka vuosi.. mutta kun koulut ovat olleet heistä hyvässä kunnossa. Kukaan ei ole käynyt edes paikan päällä!!!!!!!
Lopen uupunut
Lapsiystävällinen kunta seuraavat 2 vuotta?
Poratti
UPINNIEMEN koulu ei sovellu koulukäyttöön- sisäilmaongelmainen sekin
Kirre
Parakit tarvitaan myös Kirkkoharjuun. Oireita riittää.
Äiti
Unohtakaa se Upinniemen koulu. Koulun pitää sijaita siellä missä lapsetkin eikä 10 kilometriä keskustasta ei mihinkään.

Kalliiksi tulee kyllä kunnalle rakentaa kaikki uudelleen. Mutta en usko että 1960-luvulla edes ajateltiin että samat rakennukset olisivat käytössä vielä 2020-luvulla.
sdkfz

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx