(13) kommenttia

Gesterbyn kouluparakit jäävät pystyyn pitkälle ensi vuosikymmenelle − väistötilojen tarpeelle ei näy loppua

Gesterbyn väistötilat valmistuvat lopullisesti tässä kuussa.

Kirkkonummi varautuu käyttämään Gesterbyn koulukeskuksen pihalle pystytettyjä väistötiloja ainakin seuraavat kuusi vuotta ja todennnäköisesti siitä vielä eteenpäinkin.

Erityisesti Winellska skolanin sisäilmaongelmien takia kiireellä rakennettujen parakkien vuokra-ajaksi sovittiin aluksi viisi vuotta, mutta nyt kunta on jo neuvotellut yhden jatkovuoden vuokrasopimukseen.

Parmaco Oy:n tiloista maksetaan vuokraa vajaat 0,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Ensimmäinen osa väistötiloista valmistui lokakuussa, ja toinen osa on käyttökunnossa joulukuun alkuun mennessä. (Lue lisää: Viisykkönen 24.10.)

Gesterbyn koulukeskuksen lähes kaikki rakennukset pitää joko peruskorjata tai purkaa.

Hanke on erittäin mittava, koska kolmessa eri koulussa on oppialita noin 1 500.

Hankkeen suunnittelu on aloitettu, ja se voisi olla nykyisten arvioiden mukaan valmis vuoden 2025 tienoilla eli väistötiloja tarvittaisiin kahdeksan vuotta.

Parakit on rakennusteknisesti suunniteltu siten, että niille voi saada pysyvänkin rakennusluvan.

Kunnassa saattaa tulla vastaan väistötilojen tarvetta muuallakin kuin Gesterbyssä, joten parakit saattavat olla pystyssä vielä vuoden 2025 jälkeenkin.

Kirkkonummen palvelutuotannon jaosto käsittelee parakkien vuokrausta 29.11.
 

(13) kommenttia
Jokirinteen n. 1300 oppilaan koulu tullee maksamaan jotain 35-40+ MEUR hintahaarukassa + ensikertainen sisustaminen. (kilpailutus on menossa). Lienee oletettavaa että 1500 oppilaan Gesterbyyn koulukeskus tuskin on halvempi kuin Jokirinne.

Tällä hetkellä selvitetään vielä Gesterbyn koulukeskuksen rakennusten kuntoa, mutta B-E rakenneukset palvelutuotannon jaosto (PATU) on jo esittänyt purettaviksi ja että A-rakennuksen kunto vielä pikaisesti selvitetään. Projekti tulee olemaan pitk ja väitötiloja tullaan tarvitsemaan, mahdollisesti tarvitaan vielä kolmaskin parakki.


PATU:n jäsen, RKP
Jerri Kämpe-Hellenius
Uusi koulu maksaa noin 15-20 miljoonaa. Eli parakkikulut nostaa hintaa noin viidenneksen, ja vuokrien lisäksi tulee perustamiskulut ja kalliimpi lämmitys. Finnsbackan päiväkodin tapauksessa ylimääräiset parakkikulut lähenee kai puolet uuden päiväkodin hinnasta, mutta silti piti perua uuden päiväkoin rakentamista jonka seurauksena parakkiaikaa pitenee 2-3 vuotta ja kulut vastaavasti kasvaa, ennen kuin Jokirinteeseen joudutaan ja päiväkotipalvelut lakkaa kokonaan keskustassa.
Pidettäiskö mieluummin talot kunnossa?
Kunnan touhut ovat kaikenkaikkiaan tuossa rakennuspolitiikassa enemmän kuin arveluttavia, kuulemma Upinniemessä kunta purkaa aivan toimintakuntoisen koulurakennuksen koska sille ei ole käyttöä...vai olisiko ollut sittenkin? No mutta, eihän näissä asioissa yleensäkkään järkisyyt ratkaise, vaan raha ja kuntahan ne veronmaksajien rahat käyttää...
Uffe
Miksi rakentaa uutta koulua kun on noin hienot parakit? Ja tuo vuokra ? 500,000€ /vuosi + sähköt ! Tekee kuudessa vuodessa 3,000,000€ + sähköt. Aivan mieletöntä rahanhaaskausta meillä kunnassa. Eikö 3,000,000€ riitä uuteen kouluun ?
Siis nyt rahahanat kiinni kiitos.
Aivan samaa kyseenalaistin jo viime kerralla. Ostaisivat omaksi ja möisivät pois tarpeen haihduttua.
Roope Jansson

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx