(13) kommenttia

Gesterbyn kouluparakit jäävät pystyyn pitkälle ensi vuosikymmenelle − väistötilojen tarpeelle ei näy loppua

Gesterbyn väistötilat valmistuvat lopullisesti tässä kuussa.

Kirkkonummi varautuu käyttämään Gesterbyn koulukeskuksen pihalle pystytettyjä väistötiloja ainakin seuraavat kuusi vuotta ja todennnäköisesti siitä vielä eteenpäinkin.

Erityisesti Winellska skolanin sisäilmaongelmien takia kiireellä rakennettujen parakkien vuokra-ajaksi sovittiin aluksi viisi vuotta, mutta nyt kunta on jo neuvotellut yhden jatkovuoden vuokrasopimukseen.

Parmaco Oy:n tiloista maksetaan vuokraa vajaat 0,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Ensimmäinen osa väistötiloista valmistui lokakuussa, ja toinen osa on käyttökunnossa joulukuun alkuun mennessä. (Lue lisää: Viisykkönen 24.10.)

Gesterbyn koulukeskuksen lähes kaikki rakennukset pitää joko peruskorjata tai purkaa.

Hanke on erittäin mittava, koska kolmessa eri koulussa on oppialita noin 1 500.

Hankkeen suunnittelu on aloitettu, ja se voisi olla nykyisten arvioiden mukaan valmis vuoden 2025 tienoilla eli väistötiloja tarvittaisiin kahdeksan vuotta.

Parakit on rakennusteknisesti suunniteltu siten, että niille voi saada pysyvänkin rakennusluvan.

Kunnassa saattaa tulla vastaan väistötilojen tarvetta muuallakin kuin Gesterbyssä, joten parakit saattavat olla pystyssä vielä vuoden 2025 jälkeenkin.

Kirkkonummen palvelutuotannon jaosto käsittelee parakkien vuokrausta 29.11.
 

(13) kommenttia

Kommentit (13)

Sivut

@Minä. Vuokra on noin 500 000 € vuodessa. Investointi lienee noin 50 000 000 € luokassa. Elikkä niitä paviljonkia pitä olla paikalla aika pitkään ennen kuin "..vuokrilla olisi pystynyt maksamaan kaksi kertaa tuon investoinnin..." (200 vuotta ;))
Mjo
Sopimuksessa on varmaankin tuo lunastusoikeus ja Kirkkonummi voi ostaa nuo siirrettävät rakennukset omakseen vuokra-ajan jälkeen kohtuuhinnalla. Näin ainakin muualla on toimittu.
kari vierinen, Siuntio
Olisi kannattanut ostaa tilaelementit, järjetöntä maksaa älyttömiä vuokria eikä mitään jää käteen vuokrakauden jälkeen. Noilla vuokrilla olisi pystynyt maksamaan kaksi kertaa tuon investoinnin!!!
Minä

Sivut

Kommentoi

(0) kommenttia

Kunnan työntekijöiden merkkivuosilahjat saatiin viimein päätettyä − 100 eurolla saa valita kunnan omia palveluita

(0) kommenttia

Huoneistopaloa Finnsbackassa epäillään tahallaan sytytetyksi − poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä

(0) kommenttia

Asukas loukkaantui vakavasti huoneistopalossa − poliisi ehti palopaikalle ensin ja sai pelastettua toisen asukkaan ulos

(0) kommenttia

Kaksi henkilöä loukkaantui − raju huoneistopalo Finnsbackassa, useita yksiköitä sammuttamassa

(1) kommentti

Kaikki on valmista lähtöön − inkoolainen soutaja odottaa h-hetkeä La Gomeralla, edessä kolme kuukautta yksin soutuveneessä yli Atlantin

(2) kommenttia

Monen mutkan ja päätöksen kautta ollaan tässä vaiheessa − Kirkkonummen pääkirjaston peruskivi muurattiin

(10) kommenttia

Kunnan työntekijöiden lahjat palvelusvuosista aiottiin antaa takautuvasti − byrokratia tulikin eteen, "lohdutukseksi" teatteriliput Masalaan

(3) kommenttia

Kirkkonummen kuuluisin, mutta monille tuntematon saari: Nyt löytyy kattava historiateos myös suomeksi − katso kuvat!

(1) kommentti

Kirkkonummen rakennusvalvonnan johto vaihtuu − johtava rakennustarkastaja eroaa virastaan

(1) kommentti

Hän on Kirkkonummen Lucia 2017 − kruunajaiset 13.12. illalla kirkossa, mutta jo ensi sunnuntaina voi tavata tulevan Lucia-neidon

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx