(14) kommenttia

Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä 51:llä lähellä Kirkkonummen liittymää

Kantatie oli suljettu liikenteellä lähes kolme tuntia onnettomuuden johdosta.

Yksi ihminen on menehtynyt rajussa kolarissa kantatie 51:llä lauantaiaamuna. Onnettomuudessa raskas ajoneuvo ja henkilöauto törmäsivät.

Onnettomuus tapahtui muutama kilometri Kirkkonummen keskustasta Siuntion suuntaan noin kello 8.50.

Kolarissa kuoli henkilöauton kuljettaja, joka oli yksin ajoneuvossa.

Onnettomuuspaikalta on viety lisäksi yksi ihminen loukkaantuneena sairaalaan, kertoo STT.

Poliisi ei ole tiedottanut onnettomuudesta enempää kuten esimerkiksi kuolonuhrin ikää eikä sukupuolta.

Tie oli suljettuna lähes kolme tuntia. Kiertotie oli Kantvikin kautta ja poliisi ohjasi liikennettä.

 

(14) kommenttia
Juurikin näin, monet eivät ehdi nykymenossa miettiä edes oman elämän rajallisuutta ja muista puhumattakaan...
Anonyymi
Ei voi ku kauhistella päivän menoa.

HEI - tässä kuoli kanssaihminen, jonkun perheenjäsen.
Jossakin voi olla nyt äiti ja isä - tai peräti lapsia jotka ovat menettäneet läheisensä.

Ja nyt vaan valittelette kun Poliisi ei kädestä pitäen hoitanut juuri teidän tarpeita.
Missä on inhimillisyys? Yhteisöllisyys?

Minä ainakin tahdon nyt esittää surunvalitteluni kuolleen läheisille.

PS. ja kuten Jari totesi tie on vaarallinen ja pitäisi saada pikimmiten parannettua.
Jerri Kämpe-Hellenius
Eihän siellä eksyä voinut. Sen verran oli autoja jonossa. Hyvin toimi poliisi, kiitos siitä!
Blondi
Raskaan liikenteen osuus Kirkkonummelta länteen on todella suuri. Tie on kapea Pickalaan saakka ja liittymät todella vaarallisia. Päättäjät voisivat hieman painostaa valtiota tekemään jotain. Nelikaistaistaminen (ei tarvi olla motari) Siuntioon saakka ja Kantvikin liittymä kuntoon! Nyt kun pyöräilijätkin on taas mukana samassa sopassa niin voi vaan todeta että todella vaarallinen osuus on tämä Kirkkonummi-Pickala.
jari
Siuntilainen hoi ! Polliisi näytti K-raudan risteyksessä että käänny oikealla missä tulee vastaan T risteys. Jos et ole täältä niin minne käännyt? Oikealle elikkä takaisin hesaan vai vasemmalle elikkä Hankoon päin? Siinä kysymys! Vaan jos käänyt vasemmalle niin tie päättyy eikö ole loogisesti eikö ? Ja jos käänyt oikealle ajat läpi Munkimäki kierten kaartaen. Eikö sekin ole loogisesti? Elikkä aika hankala tilanne jos et tiedä missä olet! Ja mitä tulee siihen halpaan kännykkään niin mitä jos pysäköin rekan keskelle risteystä ja rupean etsimään reittiä? Pysytkö sinä Siuntilainen tyynenä minun takana vai alkaako torvi soida?
Mieti sitä ennenkuin ensi kertaa tänne kirjottelet!
Voi hyvä sylvi taas kerran.

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx