(14) kommenttia

HSL kysyi Kirkkonummella mielipiteitä − 1.000 vastausta luettiin, mutta päätoiveelle sanottiin jo nyt "ei"

Linja 173 ajaa Matinkylän ja Upinniemen väliä. Matkaaika on runsaan tunnin. (kuva: HSL)

HSL kysyi kirkkonummelaisten mielipiteitä joukkoliikenteen kehittämisestä. Avoimia eli kirjoitettuja vastauksia tuli noin 1 000, ja ne on käyty nyt läpi.

Kysely liittyy bussien liityntäliikenteen kehittämiseen, johon kunta on varannut ensi vuodeksi 300 000 euron määrärahan.

Suurin osa toiveista koski HSL:n mukaan suorien bussiyhteyksien palauttamista Kamppiin.

− Valitettavasti suoria yhteyksiä ei olla palauttamassa ja tämän vaihtoehdon tarkasteleminen on rajattu projektin ulkopuolelle, liityntälinjaston tarkastelublogissa todetaan.

Perusteluna on ensisijaisesti se, ettäei ole taloudellisesti kannattavaa ajaa metron kanssa päällekkäistä bussiliikennettä Helsinkiin saakka.

Länsimetron liityntäliikenne alkoi tämän vuoden alussa. Kirkkonummen seutubussit käyvät kääntymässä Matinkylän metroasemalla.

Espoo onnistui saamaan takaisin joitakin ruuhka-ajan bussilinjoja suoraan Kamppiin kaupungin länsiosista siihen saakka, kunnes metron jatke Kivenlahteen valmistuu.

Kirkkonummellakin on puhuttu paljonkin samasta asiasta, mutta kunta ei lähtenyt vaatimaan suorien bussilinjojen palauttamista. Vaa´assa painaa erityisesti kustannustekijät.

Kirkkonummen liityntälinjaston kehittämisehdotukset valmistuvat alkuvuoteen mennessä.

HSL miettii kyselyn perusteella, miten erityisesti Upinniemestä ja Kantvikistä tulevia linjoja saataisiin muutettua niin, että Ravalsin ja Lindalin kierosta ei tarvitsisi aina tehdä.  

Lisäksi bussiaikatauluissa on HSL:n mukaan havaittu pieniä epäkohtia etenkin liittyen junavaihtojen toimivuuteen Kirkkonummen asemalla.

Veikkolan ja Helsingin välisiin bussiyhteyksiin ei tässä tarkastelussa puututa, koska liikenne ei ole HSL:n hoidossa, vaan bussiyhtiöiden itsensä.

Kirkkonummi maksaa ensi vuonna HSL:lle joukkoliikennetukea noin 5 miljoonaa euroa.

(14) kommenttia

Kommentit (14)

Sivut

Ja näin Kirkkonummen päättäjät ajavat asukkaidensa asiaa. Oletteko lampaiVita vai leijonia? Ihmettelettekö vielä miksi väestönkasvu kunnassa on hiipumaan päin?

Sehän ei yllätä, että HSL kerää palautetta vain konsultteja työllistääkseen. Eihän sitä kerättyä palautetta silti huomioida tarvitse.
Ärtynyt kuntalainen
Rahat ovat kuin Kankkulan kaivoon heitetty. 5 miljoonaa euroa !! Matkat vaikeutuivat, autojen määrä moottoritiellä ei vähentynyt, päinvastoin. Eikä meitä näennäisestä kyselystä huolimatta kuultu kumminkaan. Monen työpäivät pitenivät näköalakierrosten takia ja moni on jo muuttanut pois unelmiensa asuinpaikasta pystyäkseen pitämään järkevät hoitoajat alle kouluikäisille päiväkodissa. Muuttoliike ulospäin tulee lisääntymään, ei tänne monikaan halua tutustuttuaan julkisen liikenteen heikkoon tasoon.
moottoritie on kuuma
Kyllä kunta taas kerran palvelee asukkaitaan! Ei voi muuta kuin ihmetellä miksi kunnan päättäjät ovat ihmeissään kun syntyvyys ei nouse ja poismuutto liike kasvaa. MIKSIKÖHÄN!!!
Eihän kuntalaisia tarvitse palvella, eihän?
Miksi Rollaattorin kanssa matkustava ei pääse ilmaiseksi?
Olen tavannut kolme eri käytäntöä;
- nousen keskiovesta, ilman rollattoria kuljen liikkuvassa bussissa kuljettalle maksamaan
- kuljettaja sanoo, ettei tarvitse maksaa
- kuljettaja hakee keskitilasta rahat, käy edessä hakemassa lipun ja mahd. vaihtorahat ja tuo ne.
Pisama

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx