(2) kommenttia

Hvitträskin museon rannasta kaadetaan puita − viime kerralla metsätöissä tapahtui virhe ja syntyi kohu

Hvitträskin johtavan tien varrelta kaadetti lähes koko metsä kolme vuotta sitten. Myöhemmin alueelle on istutettu satoja puuntaimia. (arkistokuva)

Hvitträskin museoalueella tehdään metsänhoitotöitä noin kuukauden ajan. Museovirasto vakuuttaa, että tällä kertaa maisemaa hoidetaan historiallisessa asussa.

Aluetta hallinoiva valtion Senaatti-kiinteistöt on teettänyt Hvitträskin museoalueen metsille tarkennetun hoitosuunnitelman.

Työ alkavat tässä kuussa. Päärakennuksen alapuolisesta rinteestä ja ranta-alueelta poistetaan vesaikkoa ja lisäksi kaadetaan yksittäisiä huonokuntoisia tai maisemaan sopimattomia puita.

Senaatti-kiinteistöt kertoo tiedotteessaan, että hoitosuunnitelman tavoitteena on hoitaa metsiä niiden historiallisessa asussa ja samalla turvata museokävijöiden turvallisuus.

Viimeksi kolme vuotta metsätöissä tapahtui virhe, jonka Museovirasto ja Senaatti-kiinteistöt myös myönsivät.

Museolle johtavan tien varrelta kaadettiin lähes kokonaan sankka vanha metsä ja maisema oli kuin aukkohakkuun jäljiltä. Asiasta nousi kova keskustelu. (Lue lisää: Viisykkönen 19.5.2015)

Sittemmin Hvitträskin alueesta tehtiin luontoselvitys ja sen jälkeen metsille hoitosuunnitelma. Valtio omistamaa museon ympärillä 16 hehtaaria maata, osa siitä on luonnonsuojelualuetta. 

Töitä Hvitträskin maastossa jatketaan Senaatti-kiinteistöjen mukaan tulevina vuosina jatkuvalla metsänhoidolla ja muun muassa entistämällä rannassa kulkevat pengerretyt polut.

Maisemanhoitosuunnitelman on tehnyt maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin toimisto, joka on ollut mukana useiden historiallisten kohteiden kuten esimerkiksi marsalkka Mannerheimin synnyinkartanon Louhisaaren maisemasuunnittelussa.

Hvitrräsk on kolmen arkkitehdin itselleen rakennuttama ateljee -ja asuinrakennus, joka valmistui silloiseen erämaamaisemaan Vitträsk-järven rannalle vuonna 1903.

Museo on auki kesäisin. Alueella toimii kahvila ja tilausravintola. Hvitträsk on Kirkkonummen tunnetuin matkailukohde ja -nähtävyys.

> Hvitträskin museo avautui ilman ravintolaa − tulossa kuitenkin tilausravintola, samalla yritysryhmällä Michelin-tähtiravintola Helsingissä (Viisykkönen 2.5.)

(2) kommenttia

Kommentit (2)

Viimekertaisissa metsätöissä oli varmaan otettu mallia Kirkkonummen kunnan metsätyömallista. Välittämättä ympäristöstä ja laaditusta omasta metsästrategiasta päästetään ilman kunnan valvontaa urakoitsija (varmaan halvin) raiskaamaan metsää ja sen mukana maisemaa.
Jospa nyt saataisiin mallia asialliseen metsänhoitoon.
Anonyymi
Onhan tuota kaunista järvenselkää mukavampi katsella, kun ei ole puita estämässä näkymää....
Trixi

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx