(6) kommenttia

Iso rakennusyhtiö ryhtyy kehittämään torin miljöötä: Salen ja Rosson talon paikalle uusia asuntoja ja palveluita

Ylätorin molemmin puolin sijaitsevat rakennukset on tarkoitus korvata uusilla asuin-ja liiketaloilla.

Kirkkonummen torin varrella liikekiinteistön omistava Varuboden-Osla on sopinut rakennusyhtiö YIT:n kanssa torin laidalla sijaitsevan kiinteistön kehittämisestä.

Varuboden-Osla ja YIT Rakennus Oy ovat torstaina allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen koskien Kirkkotorin Liikekiinteistön kehittämistä.

Osuuskaupan omistamassa kiinteistössä toimivat Sale ja Rosso sekä useampi vuokralainen. Liiketoiminta jatkuu VBO:n mukaan nykyisenä vielä vuosia.

Kiinteistö on vanha, ja torin aluetta halutaan uudistaa ja modernisoida.

Sopijapuolten tavoitteena on Kirkkotorin alueelle laadittava asemakaavanmuutos, joka mahdollistaa yhteensä noin 9 000 kerrosneliömetrin sisältävät asuin-, palvelu-, ja liikerakennusoikeutta sisältävät tontit.

Kaavamuutoshankkeen arvioidaan kestävän noin kaksi vuotta, jonka jälkeen alkaa toteuttamis- ja rakentamisvaiheen suunnittelu ja käynnistys.

VBO on aiemmin todennut, että jonkinlainen vähittäiskauppa jatkaa myös uudessa kiinteistössä.

Myös vastapuolella toria sijaitsevan kiinteistön omistajalla on samansuuntaiset suunnitelmat.

Torin seudun liike-ja asuintonttien kaavoitus on alkamassa.

Lue lisää torialueen suunnitelmista:

> VBO haluaisi eloa Kirkkonummen torin seudulle – ”Valmiutta olisi nopeastikin ryhtyä investoimaan” (Viisykkönen 22.8.)

> Arkkitehdit ideoivat: Tässäkö K-nummen uusi tori? (Viisykkönen 12.4.2016)

> Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita (Viisykkönen 16.10.)

(6) kommenttia

Kommentit (6)

Sivut

Voi hyvät immeiset sentään???
Antakaa nyt edes jotakin "vanhasta Kirkkonummen keskustasta" olla entisellään!
Milloinkohan esim. hautausmaat poistetaan ja tilalle rakennetaan jotain muuta???
56 vuotias Kirkkonummelainen

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx