(17) kommenttia

Jäähallille on yritetty saada iltavuoroa yleisöluisteluun − halliyhtiö ei suostu ja vetoaa, että kaikki vuorot on varattu

Kirkkonummen jäähalli on hyvin aktiivisessa käytössä. (kuva: Varuboden Areena)

Kirkkonummen kunnan ja jäähalliyhtiön välinen sopimus jäävuorojen käytöstä on katkolla vuodenvaihteessa, eikä halliyhtiö ole hyväksynyt kunnan esitystä uudeksi sopimukseksi.

Kunta vuokraa jäähallia kouluaikoina kolmena päivänä viikossa koulujen ja päiväkotien käyttöön.

Vuosittain kuuden kuukauden sopimuskaudella kunnalla on vuoroja jäähallilla yhteensä 235 tuntia.

Kaikille avoimia yleisöluisteluvuoroja on maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 14-15.

Kunnan vapaa-ajanjaosto edellytti viime kuussa, että yksi yleisövuoroista olisi siirrettävä iltaan tai viikonvaihteeseen, jotta kaikilla kuntalaisilla olisi mahdollisuus käydä luistelemassa.

Halliyhtiö ei ole kuitenkaan suostunut vuoronvaihtoon eikä uutta sopimusta ensi ja seuraavalle vuodelle ole kunnan kanssa vielä allekirjoitettu jäähallin käytöstä.

− Meillä on kaikki vuorot joka päivä aamusta iltamyöhään täynnä ja ne perustuvat osakassopimuksiin, perustelee Camilla Nilsson halliyhtiöstä.

Uusi sopimus kahdelle vuodelle on vapaa-aikajaoston käsissä. Jaosto käsittelee asiaa 20.12.

Kirkkonummen kunta maksaa jäähallin käytöstä halliyhtiölle 100 euroa tunti eli yhteensä noin 23 500 euroa vuodessa.

(17) kommenttia
Komppaan kyläpoliisia, kunnan tulisi valvoa palvelun laatua, mitä ostavat.
Ei jatkoon
No onneksi sitä Selänteen hallia ei rakennettu Kirkkonummelle. Ei näyttänyt olevan tarvettakaan.
Räpylä
Pitäisi varmaa maksaa tunnista enemmän niin jo lohkeaisi.
Ei ole ulkojäitä
23000e!!! TAAS KUNTA OSAA HOITAA RAHA ASIOITA!

Kun tuon summan käyttää tekojäähän niin eiköhän ala halliyhtiökin tulemaan vastaan siopimuksia tehtäessä! Ja jos ei tule, silloin jääkööt ilman rahoja.
Missä tasa-arvo kaikille?
Työssäkäyvien perheiden lapset eivät pääse koskaan jäille. Mikä mahtaa olla käyttöaste päivävuoroilla? Jos koululaisryhmiä ei lasketa.
Jää

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx