(3) kommenttia

Kirkkonummi valittaa luvasta, jonka yksityishenkilö sai malminetsintään − alue on tarkoitettu virkistykseen

Kirkkonummen kunta jättää hallinto-oikeuteen valituksen luvasta, joka oikeuttaa tekemään malminetsintää neljä vuotta vajaan 90 hehtaarin alueella.

Kaivostoimintaa hallinnoiva Tukes myönsi espoolaiselle yksityishenkilölle tammikuussa malminetsintäluvan Hilan ja Kantvikin välisessä maastossa.

Lupa oikeuttaa etsintäalueella jopa kairauksiin riippumatta kuka maa-alueen omistaa.

Tukesin myöntämä lupa yksityishenkilölle on lajissaan Suomessa hyvin harvinainen. (Lue miten Tukes perustelee päätöstään Viisykkönen 23.1.)

Kirkkonummen kunnanhallitus päätti maanantai-iltana valittaa Tukesin lupapäätöksestä.

Kirkkonummi perustelee valitustaan kaivoislain pykälällä, jonka mukaan malminetsintään alueella lähellä taajama-asutusta pitäisi olla jokin erityinen syy ja sellaista ei kunnan mielestä tässä tapauksessa ole.

Kirkkonummen kunta on ostanut vuonna 2011 etuosto-oikeudella lupapäätösalueen pohjoisosan yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja mahdollisia suojelutarkoituksia varten.

Kunnan tarkoituksena on, että alue toimii nykytilanteessa nimenomaan virkistysalueena, joka tarjoaa ihmisille luontokokemuksia ja luonnonrauhaa.

(3) kommenttia

Kommentit (3)

onpas ihmeellistä että tukes antaa tällaisia lupia todella ollaan hämmästyneitä?
nou niet
hyvä kyrkslätt asiaa!!!!!! kerrankin joku tekee oikein asioita ilo olla tässä kunnassa
kuka omistaa ja mitä
Kiitos kunnan hallintoelimille ja päättäville oikeudentajuisille ihmisille! Me olemme kunta!
Kiitokset luontomme puolesta

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx