(22) kommenttia

Koirien haukunta raastaa naapureiden hermoja − pitkään toimineen koiratarhan ympärille esitetään korkeaa meluaitaa

Arkistokuva, ei liity tapaukseen.

Noin 20 vuotta toiminut koirahoitola koettelee naapurisopua Pohjois-Kirkkonummen Kurkistossa. Kunnan ympäristöviranomaiset ovat selvitelleet kiistaa.

Koirahoitolan naapurustosta on yli 20 henkilöä lähestynyt hyvin kärjekkäillä valituksilla kuntaa ja vaatinut toimia. Valitusten mukaan koirahoitolan sijainti ei ole kyseiselle toiminnalle sovelias.

Suurimpana ongelmana naapurit kokevat melun eli koirien haukkumisen pitkin päivää jopa 23 saakka. Melu kantautuu valittajien mukaan myös sisätiloihin.

Viranomaiset kävivät koirahoitolassa tarkastuskäynnillä viime vuoden lopulla ja tekivät melumittauksia. Niiden mukaan lain määräämiä ohjearvoja ei ylitetty, kun 12 koiraa ulkoili tarhassa.

Koirahoitola ei ole suoraan ottanut meluvalituksiin kantaa. Vastineessaan yritys vetoaa siihen, että myönnetyn rakennusluvan mukainen toiminta, joka on ollut käynnissä jo 20 vuotta ei voi aiheuttaa sellaista kohtuutonta rasitusta, joka edellyttäisi toiminnalta ympäristölupaa.

Yrityksen mukaan hoitolassa on keskimäärin 10-30 koiraa, joista yhtäaikaisesti ulkoilee 10-20 koiraa.

Koiria ulkoilutetaan 4-7 tuntia vuorokaudessa 1-3 tunnin pituisissa jaksoissa kello 8 ja 22 välillä.

Kirkkonummen ympäristötoimessa on selvitelty vastaavia tapauksia muualta Suomesta ja sitä, mitä kunta voi lain mukaan tehdä.

Kunnan ympäristöpäällikkö on päätynyt esittämään, että koirien ulkoilutarhan ympärille on rakennettava vähintään kolme metriä korkea tiivis meluaita ensi syksyyn mennessä.

Koirahoitolalle aiemmin myönnetyssä rakennusluvassa on aita jo mainittu, mutta sellaista ei ole rakennettu, vaan ulkoilutarha on ympäröity verkkoaidalla.

Ympäristöpäällikkö esittää myös, että koirien ulkoilutukseen asetetaan rajoituksia.

Koiria saisi olla kerrallaan ulkona korkeintaan 12 kolmena kahden tunnin ajanjaksona kello 8 ja 21 välisenä aikana.

Naapurit ovat valittaneet myös koirien jätöksistä ja niiden aiheuttamista ympäristöhaitoista.

Kunnan tekemässä tarkastuksessa ei löydetty kuitenkaan huomautettavaa koirahoitolan siisteydessä.

Kirkkonummen rakennus-ja ympäristölautakunta käsittelee koirahoitolan ympäristöasioita 6.3.

Lisätty (8.3.): Lautakunta päätti esittelijän ehdotuksen mukaan

(22) kommenttia
Gesterbyssä sama juttu. Jos ei koirat räksytä niin koirien omistaja rääkyy nama punaisena koirilleen ...
Rasittavaa
Kirkkonummi on kyllä koiravastainen kunta nro 1. Koiria on, mutta ne eivät saisi näkyä eikä kuulua. Koirapuistoja vastustetaan, metsän keskellä oleva koirahoitola häiritsee. Koirien kanssa pitäisi mennä umpimetsään kävelemään, ettei vaan häiritse muita
teillä kulkijoita. Ja talvella ei sinnekään, koska hiihtäjät. Muten olis kiva paikka asua ja olla, mutta koirat ei saisi olla olemassa. Nyt tuli muutto sitten, kyllä niitä koiraystävällisiäkin paikkoja löytyy, esim. Inkoo. Tai Vantaa, jossa koirien omistajilta kysytään oikein nettikyselyllä, millaisia koirapuistoja he haluavat ja miten jo olemassa olevia koirapuistoja parennetaan. Täällä Kirkkonummella vain kaikesta valittajat saa äänensä kuuluviin.
Marja V.
Ihmisistä on tullut heikkohermoisia kun kaikki häiritsee.
Vaikeaksi menee
Koirien räksytys pahinta melusaastetta, verrattavissa ärsyttävyydessään seinän poraamiseen tai paalutuksen jumputukseen. Ihmettelen, etteivät koirien omistajat yhtään välitä siitä, että ympärillä kaikki eivät ole ihastuneita koiriin. Koira otetaan mukaan töihin ja koiraperheissä vieraillessa koirat pääosissa. Kun yleensä pitää pyrkiä välttämään tarpeetonta haittaa ja melua naapureille, ei aloiteta moottorisahahommia sunnuntaina aamuvarhain yms., niin koirat saavat mekastaa halutessaan 24/7. Koirakennelit ja -hoitolat voisivat olla jossain pienteollisuusalueilla valmiiksi aidatuilla alueilla.
Koirakuri
On tainnut väärä ihminen muuttaa maalle , jos koiran haukunta häiritseen , muttakoon takas kaupunkiin .
Koiran haukunta kuuluu elämään ihan niin kuin lasten itku.
Koiran haukunta kuuluu elämään

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx