(4) kommenttia

Koulun valot syttyivät väistötiloissa H&M:n naapurissa − 1.000:lle oppilaalle nousee myös parakkeja

Osa Kirkkoharjun koulun oppilaista käy opintietä ostoskeskuksen päädyssä.

Kirkkonummen Kirkkoharjun koulun oppilaita siirtyi tällä viikolla uudenlaiseen oppimisympäristöön ostoskeskukseen saman katon alle vaateliikkeiden kanssa.

Kunta on vuokrannut ainakin yli kahdeksi vuodeksi väistötiloja Kirkkonummen Ostarista, kunnes uusi koulu valmistuu Jokirinteeseen.

Yli 700 neliön liikehuoneisto vapautui, kun Nordea lopetti konttorinsa Kirkkonummella. Kunta maksaa tiloista noin 15 000 euroa vuokraa kuukaudessa.

Liikehuoneisto saatiin aika pienin muutoksin kouluksi, koska se oli jo valmiiksi uudenlaista monimuotoista koulutilaa, jossa ei ole perinteistä käytävä -ja luokkahuonejakoa.

Liikehuoneistossa käy koulua pääsääntöisesti kuudesluokkalaiset. Oppilaita tiloihin mahtuu noin 80. Kirkkoharjun koulussa on yhteensä noin 1000 oppilasta.

Koululla on oma sisäänkäynti tiloihin ja varsinainen koulukin on vain noin 100 metrin päässä.

Kirkkoharjun koulun sisäilmaongelmia helpotetaan myös yhdellä uudella parakilla, jonka pystytys olisi määrä alkaa lähipäivinä koulun pihalle.

Kirkkonummella rakennetaan parhaillaan neljää parakkikoulua, jotka valmistuvat helmikuun alkuun mennessä.

Uudet väistötilat ovat samanlaisia 240 oppilaan koulutiloja eli yhteensä niihin saadaan sijoitettua lähes 1 000 oppilasta.

Kaksi parakkikoulua nousee Gesterbyn koulun pihalle, yksi Kirkkoharjun koululle ja yksi Nissnikun alakoululaisille Masalassa. Gesterbyn koulukeskuksessa on ennestään kaksi parakkikoulua.

Väistötilojen vuokrat rasittavat kunnan taloutta ensi vuonna noin 4 miljoonalla eurolla.

Väistötiloja saatetaan tarvita vielä lisää. Kirkkoharjun koulun tiloissa tehdään sisäilmakartoitusta, samoin Kantvikin koulussa.

Myös Nissnikun koululle tarvittaneen lisää väistötiloja, kun yläkoulun remontti alkaa.

> Kirkkonummen tähän saakka suurin rakennushanke käynnistyi − kaksi vielä suurempaa tulossa (Viisykkönen 31.10.)

> Koululle aiotaan vuokrata väistötiloja ostoskeskuksesta − tilat ovat jo valmiiksi tyhjillään (Viisykkönen 30.5.)

> Uusia kouluparakkeja tilataan, valtuusto lupasi vuokrarahat − väistötilojen kulut nousevat miljooniin (Viisykkönen 28.5.)

(4) kommenttia

Kommentit (4)

Nykyiset päättäjät voisi toimia nopeammin. Koulun ja kirjastojen tiloja käyttäneenä aikuisena olen ihmetellyt vuosia omituista viemärin hajua Nissnikun koulussa, tunkkaista ilmaa keskustan Kirkkoharjun koulussa, mätää hajua Veikkolan kirjastossa. Osa näistä on sitten päätetty purkaa. Mutta miten loput?
Homekoira
Itse kun kävin kirkkoharjun yläastetta 1990- luvulla, silloin jo puhuttiin homeongelmista. Eikö mitään muuta ole tapahtunut 25 vuodessa, kuin pelkkää puhetta.
Xxx
Miten voi olla mahdollista että kirkkonummella koulujen taso on näin alaarvoinen??????
Kuka siitä on vastuussa???
Käsittämätöntä!
Kalliiksi tulee, mutta tämä on ehdottomasti hyvä asia oppilaiden terveyden kannalta. Eiköhän siitä jokainen veroja maksava vanhempi ole valmis maksamaan.

Turha syytellä nykyisiä päättäjiä. Pitäisi syyttää niitä päättäjiä jotka olivat remmissä 10-20 vuotta sitten (onhan siellä muutama sama toki), ja säästivät remonteissa ja ylläpidossa. Sitä maksetaan nyt. Tosin täytyy sanoa että kun koulut on alkujaan virheellisesti suunniteltu ja huolimattomasti rakennettu niin vaikea sitä on enää jälkikäteen korjata.
sdkfz

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx