(35) kommenttia

Kysely koulujen lomista: Pitkät lomat syksyllä ja jouluna saivat ylivoimaisen kannatuksen – koulutyö alkaisi jo 8.8.

Kirkkonummen kouluille esitetään ensi ja seuraavaksi vuodeksi pitkää eli viikon syyslomaa. Esitys sai selkeän tuen kyselystä, joka tehtiin huoltajille ja oppilaille.

Netissä suoritettuun kyselyyn tuli yli 2 200 vastausta. Yli 60 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa oppilaiden huoltajia.

Vaihtoehtoja oli kyselyssä esitetty neljä.

Lähes kaikki vastaajat ottivat kantaa syyslomaan, esimerkiksi lyhyt joululoma -vaihtoehtoa ei kannattanut juuri kukaan.

Runsaat 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että viikon syysloma olisi paikallaan.

Lyhyttä syyslomaa kannatti runsaat 20 prosenttia vastaajista. Muut vaihtoehdot keräsivät vain muutaman prosentin kannatuksen.

Sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala esittää, että Kirkkonummella olisi kahtena seuraavan vuonna viikon syysloma. Ajankohta olisi viikko 42.

Joululoma olisi ensi vuonna 16 ja seuraavan vuonna 17 päivää.

Näin muodoin koulutyö pitäisi molempina vuosina aloittaa 8.8.

Sivistys-ja vapaa-ajanlautakunta päättää loma-ajoista 1.11.

Kolmena edellisenä vuonna lautakunta on päättänyt viikon syyslomasta, mutta kunnanhallitus on muuttanut syysloman kaksipäiväiseksi. (Lue: Viisykkönen 6.12.2016)

Esitys Kirkkonummen koulujen työ-ja loma-ajoista:

Lukuvuosi 2018-2019
 
Koulu alkaa keskiviikkona 8.8.2018.
 
Syysloma la 13.10.2018 - su 21.10.2018 (vko 42)
Joululoma la 22.12.2018 - su 7.1.2019 (16 päivää)
Talviloma la 16.2.2019 - su 24.2.2019 (vko 8)
 
Koulu päättyy la 1.6.2019
 
Lukuvuosi 2019-2020
 
Koulu alkaa torstaina 8.8.2019.
 
Syysloma la 12.10.2019 - su 20.10.2019 (vko 42)
Joululoma la 21.12.2019 - ma 6.1.2020 (17 päivää)
Talviloma la 15.2.2020 - su 23.2.2020 (vko 8)
 
Koulu päättyy lauantaina 30.5.2020
(35) kommenttia
Koulussa opet tehneet kyselyn oppilaille. Ja ainakaan meidän lapsille ei ole kerrottu, että jos syysloma on pidempi, niin kesäloma lyhenee. Kukapa lapsi ei äänestäisi pitkää lomaa, jos sellainen on tarjolla.
Lisäksi tosiaan tiedottaminen kyselystä vanhemmille pidettiin tosi matalana.
Näillä eväillä saatiin kyllä kyselyyn tulos, joka haluttiin.
Objektiivista ?
Espoossa kokeilivat nyt kerran viikon lomaa. Aikovat palata takaisin lyhyempään. Miksi meidän pitäisi tehdä samat virheet, kuin naapurikaupunki?
Kesä
Miten tällainen kysely voi joltain mennä ohi? Meillä kyllä vanhemmat juttelee keskenään ja tieto liikkuu- jos ei lue Helmeä tai seuraa muuten vaan kunnan asioita. Ja ihan sama miten on äänet menneet, kunnanhallitus sen kuitenkin nollaa.
Pitkä syysloma!
Ei ole kiva lopettaa lomansa 7.8 kun kesä on parjaimmillaan vain siksi koska koulut alkavat. Elokuun puolenvälin jälkeen on paras. Onkohan kyselystä ilmoitettu kaikille huoltajille Helmi-viestin kautta?
Anonyymi
Helmi viestiä ei kyselystä selkeästikkään kaikille ole tullut (mikä toki kaikille koululaisille ja vanhemmille olisi kuulunut - kukalie sitten missäkin Helmi-viesteistä vastaa....)
Kunnan nettisivuilta nyt oikein etsimällä löysin linkin päivätynä 06.10.2017 14:23 ja kyselyn ajankohtahan on ollut;
"Kysely on auki 2.-15.10.2017."
Kyselystä ei myöskään ole ilmoitettu paikallislehdessä "kunnan ilmoituksena" - jossa sen olisi varmasti huomannut useampi. Hienosti on siis tämäkin taas hoidettu.
Anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx