(2) kommenttia

Lisää parakkikouluja päätettiin tilata Gesterbyn koulukeskuksen pihalle − väistötilojen hinnat kovassa nousussa

Viime vuonna Gesterbyn koulukeskukseen pystytettiin kaksi parakkikoulua. (arkistokuva)

Kirkkonummen kunta tilaa Gesterbyn koulukeskuksen pihalle uusia parakkikouluja. Kahteen rakennukseen on tarkoitus sijoittaa lähes 500 oppilasta.

Kunta on pyytänyt tarjoukset kaikkiaan neljästä siirtokelpoisesta koulurakennuksesta. Ne tulevat Gesterbyn lisäksi Kirkkoharjun ja Nissnikun kouluille.

Kirkkonummen palvelutuotannon jaosto päätti tiistai-iltana kahden parakkikoulun hankinnasta Gesterbyn koulukeskukseen. Molemmat ovat kooltaan 240 oppilaan koulurakennuksia.

Saadusta kolmesta tarjouksesta hyväksyttiin M-Partners Oy:n tarjous. Vuokra on ensimmäisenä vuonna noin 1,8 miljoonaa euroa ja laskee vuosi vuodelta ja on optiovuosina runsaat 0,5 miljoonaa.

Sopimus on viisivuotinen ja lisäksi siihen sisältyy kolmen vuoden optio. Väistötiloja varaudutaan vuokraamaan siis kahdeksaksi vuodeksi ensi vuoden alusta lähtien.

Gesterbyn koulukeskuksen pihalle pystytettiin jo viime syksynä kaksiosainen väistötila Winellska skolanille ja Gesterbyn koululle. Väistötila on samankokoinen kuin nyt tilattu.

Viime vuonna väistötilat saatiin vielä keskimäärin 0,5 miljoonan euron vuosivuokralla.

Hinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska uusiin tarjouksiin sisältyvät myös maanrakennus-ja perustamistyöt. Ensimmäisten parakkien pohjatyöt teki kunta itse.

Uudet väistötilat on suunniteltu uusien opetussuunnitelmien mukaan eli ne eivät ole perinteisiä käytävä-luokkahuone -ratkaisuja. 

Nissnikun koulun ja Kirkkoharjun koulun väistötiloista päätetään ensi kuussa. Molemmille kouluille on pyydetty tarjoukset 240 oppilaan väistötilasta.

Väistötilojen vuokraaminen menee vielä valtuuston päätettäväksi, jonka jälkeen vuokrasopimuksia voidaan tehdä.

> Taas tulossa purkutuomio yhdelle koululle sisäilmaongelmien takia − pian lähes 1.500 lasta parakkikouluissa (Viisykkönen 17.4.) 

Lisätty jälkikäteen: Vuosivuokrat ja huomio vuokrahintojen vertailusta (kunta ei teet perustamistöitä) ja uusista tilaratkaisuista. 

(2) kommenttia

Kommentit (2)

Kun tarve kysyntä kasvaa, on hyvä alkaa tekemään tiliä ja hinnat nousee.
Ryhmään ei ole hän kuka pyytää....ahneudella han ei ole rajoja.
Eimikääninsinööri tarvitseolla
Pitäisikö jo pikkuhiljaa ruveta pureutumaan syihin miksi tällaiseen Kirkkonummella ollaan ajauduttu. Jos ei edelleenkään voida, on parempi että kaikki toiminnat järjestetään muiden omistamissa väliaikaistiloissa, tuleee edullisemmaksi, kun kerran kunnassa vastuita ei ole eikä nähtävästi ole tulossakaan.
asennevika

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx