(7) kommenttia

Masalaan hahmottuu uusi kortteli: Uusia asukkaita 440, hoivakoti ja palveluasuntoja vanhuksille

Uusi kerrostalokortteli voi näyttää tältä. (havainnekuva: FCG Arkkitehdit Oy)

Masalan keskusta-alueelle aivan radan varteen rakentuu uusi asuinkortteli nykyiselle teollisuusalueelle. 

Masala muuttuu ennen pitkää tiiviisti rakennetuksi keskusta-alueeksi kävelymatkan säteellä juna-asemasta.

Masalan sisääntuloväylän alueelle on valmistunut Masalanportin asemakaavaehdotus, joka toteutuessaan muuttaa taajaman ilmettä varsinkin Kehä III:n suuntaan huomattavasti.

Alueen suunnittelu käynnistettiin yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Tavoitteena on ollut vanhuksille tarkoitettujen asuntojen ja palveluiden rakentaminen, mutta myös tavanomaisten asuinkerrostalojen toteuttaminen samassa korttelissa. (Lue: Viisykkönen 25.4.2015)

Samaisessa korttelissa on osoitettu paikka myös uudelle päiväkodille ja pienessä määrin myös myymälätiloille.

Talot ovat 4-5-kerroksisia. Korttelin autopaikat ja -katokset on osoitettu aivan radanvarteen, jolloin ne toimivat samalla melunsuojauksena.

Kaava-alueella toimiva ST1:n polttoaineasema saa kaavaehdotuksen mukaan jäädä nykyiselle paikalleen.

Sundsbergintien toiselle puolelle vastapäätä uutta asuinkorttelia on varattu paikka uudelle paloasemalle, jota Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kaavailee Masalaan jossain vaiheessa.

Sundetin luonnonsuojelualue jää ennalleen.

Masalanportin kaava-alueelle arvioidaan tulevan uudet asunnot 440 ihmiselle.

Työpaikkoja alueelle syntyy vanhusten hoivakotiin, palveluasuntojen yhteyteen ja päiväkotiin noin 110 sekä paloasemalle 20.

Kaavassa on suunniteltu Sundsbergintielle uusi kiertoliittymä, jonka kautta liikenne ohjataan myös Salmitielle.

Kaavassa on varattu tilaa myös rautatien mahdollisille lisäraiteille.

Kirkkonummen kuntatekniikan lautakunta käsittelee asemakaavaehdotusta 18.10.

> Masalasta voisi tulla Kirkkonummen hienoin taajama: Ilmakuvat 2020-luvun Masalasta − katso video! (Viisykkönen 25.1.2017)

(7) kommenttia
Kommentit (7)

Kommentit (7)

Eikö pikkusen isompia ikäihmisille esim pariskunnille on 30 m2 pieni?
Kaarina Wikström
Onpa hieno ja toimivan näköinen sekä kaunis ympäristö..:D
Trixi
Nimimerkille "Kelpaa minulle": On hienoa, että opiskelijoille on tarjolla asunto, vuokra- tai omistus-sellaisia. Itse aikanaan opiskelin yhteisasunnossa, lapseni asui opiskeluaikanaan 12 m2:n huoneessa Helsingissä. Tärkeintä on, että nuori itsenäistyy, opiskelee, pääsee elämään, rakentaa ehkä perheen ja myöhemmin tätä maata. Siitä ei kahta sanaa. Mietiskelen vain kunnan kasvavien osien suunnittelua. Se on vaikea rasti, mutta suunnittelun tulisi olla hyvin delikaattia, tulevaisuutta arvaavaa. Ei laatikoita luontoon roiskivaa arkkitehtuuria. Kiitos kommentistasi!
Anonyymi
Masalaan mahtuu kaikki edellä mainitut ryhmät. Ikäihmiset, opiskelijat, yksinasuvat, perheet. Mersulla ajavat, kute myös Ladalla ajavat.Ekokylää jne. Muistakaa että meillä on MAL sopimus. Radanvarteen tulee rakentaa.
Mikä vika pienissä asunnoissa on herra Liimatainen? Eikö kelpaa opiskelijat? Hyvältä näyttää suunnitelmat. Jos minulta kysyy.
Kelpaa minulle
Aikaisemmissa keskusteluissa näillä sivuilla on Masalan keskustan laajentumista ja rakentamista kuvailtu ikäihmisten hoivan lisäämisellä erilaisin ratkaisuin. Nyt viimeisimmissä hyväksytyissä rakennussuunnitelmissa on näkyvissä hyvin pienien, lähinnä opiskelija-asuntotyyppisten kerrostalohuoneistojen syntyminen. Mikä on Masalan asukasvisio? Uusrakentaminen tähtää ikäihmisten ja opiskelijoiden symbioosiin radan varressa, niinkö. Hieman etäämmällä on pientaloyhdyskunnat ja jopa suunnitteilla oleva vihreä yksityiseen ideaan perustuva innovatiivinen suunnitelma.
Kenen hallussa on kokonaissuunnittelu ?
Mitä kunta voisi kertoa asukkaille kokonaisuuden hallinnasta? Mitä kunta tavoittelee Masalan "suuralueella" Sundsbergin kainalossa ?
Jukka Liimatainen
Jerri hoi! Kuka nyt bussia käyttää Kirkkonummella kun meillä on metro? Ei kukaan ja ne kun ei käytä metroa ajavat omilla Mersuilla.
Ei taida arkitehdillä olla taitoa taaskaan ?
Kuka suunnittelee tuollaista?
Missä bussipysäkit Sundsbergintielle?

Uusi, näin merkittävä asuinalue, jossa palveluasumista ja päivätkoti, tarvitsee lähettyville julkisen liikenteen pysäkit.
Jerri Kämpe-Hellenius

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä