(11) kommenttia

Meidän pitäisi saada uusi lattia − tukea tarvitaan, jotta voimistellessa ei tule rasitusvammoja nuoriin jalkoihin

Kovasti kasvava lasten ja nuorten joukkuevoimistelu Kirkkonummella tarvitsi kipeästi nykyistä paremmat harjoitteluolosuhteet. Tilat ovat hyvät, mutta lattia liian kova.

Kirkkonummen Urheilijoiden riveissä voimistelee jo 150 lasta ja nuorta. Harrastajamäärä on kasvanut nopeasti, ja syksyllä on tulossa nuoria voimistelijoita lisää.

Runsaat kaksi vuotta sitten KirkU:n joukkuevoimistelijat saivat hankittua uuden maton, mutta se ei vielä takaa tarpeeksi joustavaa ja kimmoisaa harjoittelualustaa. (Lue: Viisykkönen 26.10.2015)

Kirkkonummen Urheilijoiden Joukkuevoimistelu toimii tätä nykyä yksityisen Into Clubin tiloissa Munkinmäessä ja on nyt vuoden yhteistyön jälkeen tekemässä pidemmän vuokrasopimuksen harjoittelutilasta.

Uusi harjoittelupaikka on mahdollistanut, että matto on aina käytössä. Näin ei ollut ennen koululla tapahtuneissa harjoituksissa.

Seura tarvitsisi kuitenkin vielä kanveesin harjoittelusaliin.

− Kanveesi on joustava puulattia, joka sijoitetaan voimistelumaton alle. Sen päätehtävä on ottaa iskuja vastaan ja näin vähentää huomattavasti nuorten voimistelijoiden rasitusvammoja, lajivastaava Viveca Lindgren kertoo.

Uuden lattian hinta-arvio on 6 300 euroa. Seura tarvitsisi hankkeeseen sponsoritukea.

KirkU:n joukkuevoimistelijat järjestävät kisanäytöksen Folksam Areenalla Siuntiossa 25.3. kello 15.

Näytöksessä nähdään kevätkauden uudet koreografiat ja kerätään varoja kanveesiin.

(11) kommenttia

Kommentit (11)

Sivut

Jääkiekkoon on halli, jalkapallolle jo useampi tekonurmi. Tänä sukupuolineutraalina päivänä on tyttöjen vuoro saada kunnon pohja joukkueen jalkojen alle!
Anonyymi
Wau, miten ryhdikkäitä ja iloisia nuoria hyvän harrastuksen parissa! Tukijoita löytyy!
Hieno kuva!
Tulen kyllä katsomaan näytöstänne! Onneksi ei ole kovinkaan kaukana keskustasta tuo Folksam Arena
M.J.
Onko lattia tulossa tuonne yksityiseen tilaan?
Tsemppiä hankkeeseen
Kirkkonummen kouluissa suositaan muovimattoa liikuntasalien lattioissa koska se soveltuu parhaiten salibändyyn mutta ei sitten ollenkaan voimisteluun, tanssiin, jne.
Parketti paras

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx