(11) kommenttia

Metron jatke Kivenlahteen uhkaa viivästyä taas ja hintaakin on tulossa rutkasti lisää

Metrojunia Kivenlahteen saadaan odottaa todennäköisesti entistä pidempään.

Länsimetron jatkeen rakentamiseen Matinkylästä Kivenlahteen on tullut uusia mutkia, jotka viivästyttävät hanketta ja nostavat sen hintaa.

Metroliikeneen aloittamisen jälkeen on hyvin pian noussut ongelmaksi metrojunien ruuhkaisuus. Vuosien takaiset matkustajaennusteet eivät pitäneet paikkaansa.

Työmatkaliikenteessä kaikki eivät tahdo Espoon asemilla mahtua juniin.

Yhtenä ratkaisuna kokeiltiin sitä, että kaikki junat ajaisivat Matinkylään toisin kuin normaalisti, jolloin joka toinen metrojuna "kääntyy" Tapiolassa.

Vuorovälin tihentäminen ei kuitenkaan onnistunut, muun muassa häiriöitä liikenteeseen tuli liian paljon.

Viime kuukaudet metron ruuhkiin on mietitty pysyvämpää ratkaisua, joka toimisi pitkälle tulevaisuuteen.

HSL:n hallitus päätyi esittämään tiistaina, että Espoon ja Helsingin kanssa aloitettaisiin keskustelut uuden kääntöraiteen rakentamiseksi Matinkylän metroasemalle.

Uusi kääntöraide mahdollistaisi, että kaikki junavuorot voitaisiin ajaa Matinkylään saakka.

Kääntöraide maksaisi noin 100 miljoonaa euroa. Rakennustyöt viivästyttäisi metrojatkeen valmistumista Kivenlahteen noin 1,5 vuodella.

Viimeisin ennuste on ollut, että metron jatke olisi valmis noin viiden vuoden kuluttua vuonna 2023. Aikataulu venyisi siten vuoteen 2025.

Toisena vaihtoehtona on tutkittu kääntösilmukan rakentamista Kivenlahteen, jolloin kaikki junat voivat ajaa "perille" saakka metroradan päähän.

Tämä vaihtoehto maksaisi kuitenkin noin 200 miljoonaa euroa ja viivästyttäisi metron valmistumista 4-5 vuotta.

Kääntöpaikkojen rakentamisen etuna olisi selvitysten mukaan myös se, että metron mahdollinen jatkaminen Kivenlahdesta eteenpäin olisi helpompaa.

Lue lisää:

> Länsimetron "päätepysäkin" rakentaa Skanska − Kirkkonummi ollut huolissaan Kivenlahden parkkipaikoista (Viisykkönen 27.6.)

 

  

(11) kommenttia
Kyllähän nämä laskelmat alunalkaen on tehnyt joku osaamaton, tai sitten meitä kansalaisia taas vaan kerran vedätetään! Ei tuo mitään rakettitiedettä ole, vaan ihan 1+1 matematiikkaa.
Usko mennyt
Jaa...? Ja jotkut fiksummat suunnittelevat jopa tunnelia Helsingistä Tallinnaan..:D
Smör mamma sentään:)
"Hyvin suunniteltu on puoliksi valmis."Ei toimi tuo sananparsi,tässä tapauksessa.Johan nyt perusjamppakin tajuaa,ettei väestönmäärä ainakaan vähene metroradan varrella.Miten voi suunittelijat olla noin pihalla?
Tosin mikäs on sutta suunnitellessa,kun veronmaksajat viulut maksaa.
Terminator
Jos kääntöraiteen rakentamisen perustelu on metron ruuhkautuminen Tapiolassa, niin eikö halvempaa olisi lisätä bussivuoroja? Hyvä vaihtoehto olisi myös Kivenlahteen rakentamisen kiirehtiminen. Kyllä tapiolalaiset ym voisivat sietää ruuhkia 1, 5 vuoden ajan.
Ossi Heinonen
"Yllätyitkö?
Minä en."
H.K.

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx