(24) kommenttia

Päätös syntyi äänestäen – Kirkkonummen kouluihin luvassa ensi vuonna pitkä syysloma, seuraava vuosi vielä auki

Kirkkonummella koulutyö alkaa ensi vuonna näillä näkymin keskiviikkona 8.8.

Kovalla väännöllä kolmena edellisenä vuonna tehty päätös koulujen syysloman pituudesta on ratkaistu tällä erää. Kirkkonummen kouluissa on ensi vuonna pitkä syysloma, ja koulu alkaa 8.8.

Kirkkonummen sivistyslautakunta päätti keskiviikkoiltana koulujen ensi lukuvuoden työ-ja loma-ajoista äänestysten jälkeen.

Esitys lautakunnalle oli, että kahtena seuraavana vuonna Kirkkonummella olisi viikon syysloma ja myös pitkä joululoma, jolloin koulu pitäisi aloittaa jo aikaisin elokuussa.

Suurin kysymys oli jälleen syysloman pituus viikolla 42.

Äänin 7-4 lautakunta päätti, että syyslomaa pidetään viikko ensi vuonna. Tähän saakka loma on ollut kaksi päivää.

Lyhyemmän kahden päivän loman kannalla olivat Linda Basilier (r.), Anni-Mari Syväniemi (kok.), Tony Björk (r.) ja Krista Petäjäjärvi (vihr.)

Sen sijaan lukuvuoden 2019-2020 lomat jätettiin vielä auki, vaikka sivistystoimenjohtaja olisi halunnut, että niistäkin päätetään nyt samalla kertaa.

Lautakunta evästi sivistystointa, että vuoden kuluttua syyslomaviikolla pitää järjestää leiri-ja kerhotoimintaa koululaisille.

Sivistyslautakunta on esittänyt aiemminkin viikon syyslomaa, mutta kunnanhallitus on käyttänyt valtaansa ja lyhentänyt loman kahteen päivään.

Kirkkonummella järjestettiin oppilaille ja huoltajille kysely lomavaihtoehdoista.

Siinä pitkä syysloma oli selkeästi suosikki. (Lue: Viisykkönen 26.10.)

Espoo päätti viime viikolla myös viikon syyslomasta suomenkielisissä kouluissa. Vantaalla on myös viikon syysloma ensi vuonna, ja Helsinki ratkaisee loma-ajat tämän kuun lopulla.

Espoossa koulut alkavat 9.8., kun kouluissa tehdään yksi lauantaityöpäivä.

Kirkkonummella ei ole lauantaikouluja harkittu, koska koulukyyditykset pitäisi suurelta osin järjestää erikseen.

(24) kommenttia

Kommentit (24)

Sivut

Olisi varmasti hyvä jos kesälomaa alkaisi vähän myöhemmin, ja syyslukukausi vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Valitettavasti kesäloman alkua ei ole päätettävissä kuntatasolla...
Anonyymi
Lyhyt syysloma, normaali hiihtoloma, pari vapaata pääsiäisen tienoolle, koulu loppumaan juhannuksena ja alkamaan elokuun puolivälissä.
Nämä on helpoimmat järjestää työssäkäyville vanhemmille, joiden turvaverkossa ei ole isovanhempia, jotka voisivat pienen koululaisen ottaa lomien ajaksi. Joululomakin teettää jo vaikeuksia, kun vuosiloma per aikuinen on se 4+1 viikkoa.
Minne lapsi lomien aikaan
Helmen kautta ei ole tullut infoa tästä kyselystä :(
Juuri tarkistin kaikki tänä syksynä tulleet viestit.

Kyllä olisi parempi, että koulu päättyisi juhannukseen ja alkaisi normisti elokuun puolessa välissä.

Usein elokuun alussa on se kuumin kesä.
On ikävää laittaa lapsi kouluun kuumassa säässä huonoilmaisiin luokkiin.
Äiti
Kyllähän viikon loma on tarpeen kun koulu alkaa parhaimpaan kesäloma aikaan. Päätöksentekokyky olematon. Mikä tulee kyselyyn niin koulujen rehtorit voisivat ottaa opiksi että työtehtävät kuuluu hoitaa niin kuin pyydetty on. Me maksamme heidän palkat!
Voivoi
Hyvä päätös ja hienoa, että myös koululaiset ovat päässeet äänestämään ja vaikuttamaan. Erityisen iloinen olen siitä, etä myös päättäjät ovat kerrankin kuunnelleet näitä ääniä.

Vaikka lomaviikko menisi kerhotoiminnassa, on se kuitenkin lomaa koulusta. Se, että lomaviikko on syksyllä jakaa se perheille mahdollisesti tulevat kerhokustannukset tasaisemmin muillekin kuin vain kesäkuulausille.
Hyvän päätöksn puolesta

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx