(17) kommenttia

Paha pullonkaula 51:n liittymässä: Ratkaisuksi ehdotetaan pisaraliittymiä – ensi hätään kuitenkin liikennevalot

Kantatie 51:n liittymään on mietitty pisaraliittymiä, jotka ovat ikään kuin puolikkaita liikenneympyröitä. Kuva ei ole suunnitelma, vaan pisarakuva on esimerkki millainen liittymä periaatteeltaan on.

Pahaksi liikennesumpuksi kehittyneeseen moottoritien liittymään Kirkkonummen keskustan kohdalla on haettu ratkaisuja. Ensi alkuun liittymään saatetaan pystyttää liikennevalot.

Vuosikymmeniä vanha Munkkullan eritasoliittymä on ruuhkautunut erityisesti sen jälkeen, kun moottoritie valmistui Kirkkonummelle. Liikenne on kasvanut huomattavasti vuosien mittaan.

Iltapäiväruuhkan aikaan autojonon häntä uhkaa jäädä moottoritien kaistoille, ja erityisesti Upinniementien suuntaan on vaikea kääntyä.

Tungos liittymässä olisi todennäköisesti vieläkin pahempi, jos osa keskustaan pyrkijöistä ei kiertäisi Purokummuntien eli K-raudan risteyksen kautta.

ELY-keskus on tänä vuonna hahmotellut ratkaisuja liikenneongelmaan.

Projektipäällikkö Kirsi Pätsi toteaa, että todennäköisesti aluksi liittymään pystytetään liikennevalot. Ne tulisivat sillan molempiin päihin.

Jatkossa liittymään on harkittu Pätsin mukaan niin sanottuja pisaraliittymiä, jotka tulisivat myös ylös sillan molemmin puolin.

Pisaraliittymä on tavallaan puolikas liikenneympyrä, jossa ei pääsee ajamaan kokonaan ympyrää.

Kaiken kaikkiaan liittymän kohdalla rakentaminen on hyvin kallista, koska maaperä on vanhaa ja pehmeää merenpohjaa.

Joka tapauksessa puhutaan Pätsin mukaan miljoonien eurojen kustannuksista.

Liittymän parantamisesta ei ole mitään päätöksiä eikä rahoitusta, mutta suunnitelmat valmistuvat lähikuukausina.

Liikennevalot saataisiin risteyksiin vain murto-osahinnalla siihen verrattuna mitä koko liittymän parannustyöt maksavat.

Koko liittymä on valtion omistama ja hoidossa. 

Ely-keskus mietti liikennevalojen pystyttämistä ja uusia ryhmittymiskaistoja jo yli kaksi vuotta sitten. (Lue: Viisykkönen 6.5.2015)

ELY-keskus esittelee liittymäsuunnitelmia yleisötilaisuudessa tiistaina (22.8.) kello 18 alkaen Kirkkonummen kunnantalolla.


(17) kommenttia

Kommentit (17)

Sivut

Ja taas saa lukea: "kun liittymä rakennetaan jossain vaiheessa valmiiksi".
Miksi ei helkkarissa sitten kertakaikkiaan rakenneta samantien valmiiksi kun tiedetään ongelma/vika, täma on just sitä nykypäivän jaloissa rämpimistä!
hohho
Nykyaikaiset liikennevalot ilmaisimiseen on moneen paikkaan erittäin toimiva ratkaisu, varsinkin silloin, kun risteyksessä on paljon kevyttä liikennettä - kuten nyt Kirkkonummen keskustassa. Mikäli kohdalla olisi kiertoliittymä, kevyen liikenteen risteäminen tulee toteuttaa eri tasossa. Mikä on ko.paikassa erittäin kallista (pohjaolosuhteet) sekä tilantarve. Liikennevalojen toiminta paranee merkittävästi, kun liittymä rakennetaan jossain vaiheessa valmiiksi eli pääsuunnissa on kaksi kaistaa liittymän molemmin puolin,

Kirkkonummen eritasoliittymässä ns. pisarat ovat nykyaikainen liittymäratkaisu, joka on sovitettavissa perinteistä täydellistä (ei vasemmalle kääntymisiä) eritasoliittymää huomattavan paljon pienempää tilaan. Mikä tässä tapauksessa on merkittävä kustannuskysymys, koska ko. liittymä sijaitsee Uudenmaan ELY-alueen heikoimmin rakennettavista maaperistä. Selvitysten mukaan liikennevaloilla saavutettaisiin kohtuullinen toimivuus ilman isoja investointeja ja liikenneturvallisuus paranisi.
Minna weurlander
Ehdottomasti EI liikennevaloille.
Melkein 40000 asukkaan kunnassa on vain yksi radanylityspaikka suurimmassa taajamassa. Sama tilanne jalankulkijoilla, kömpivät raiteilla kukin kykyjensä mukaan. On se aika merkillistä. Moottoritien tulo sekä markettien sijainnit ennustivat selvästi mikä on tulossa, kolossissa vaan nukutaan.
Kunta / kaavoittajat ym valmistelevat vain kaavojaan vuosikymnmeniä, valmista ei näytä tulevan.
Kirkkonummen kunnnan pitäisi rakentaa tulevaisuutta varten, eikä rämpiä joka asiassa nykyhetken jaloissa!
50 vuotta tuota risteystä käyttänyt
Pitäisi saada se rautatien alikulku siihen Tokmannin viereen. Tällöin Helsingistä tulevat voisivat ajaa K-Raudan risteyksen kautta Lindalin, Ravalsin ja Finnsbackan suuntaan.

Sille K-Raudan risteyksellekin pitää jossain vaiheessa tehdä jotain. Aika paha paikka, yllättävän huono näkyvyys ja kova liikenne/nopeudet. Todennäköisesti homma etenee sen jälkeen kun risteyksessä rysähtää niin että joku kuolee. Näin se valitettavasti tuntuu menevän näissä hankkeissa.
sdkfz
En ole liikenne suunittelija mutta luulen että pisaroita tulisi kaksi ja niiden "hännät" osottaisivat toisiaan sillan ylitte.
Parantais liikenettä etenkin sillon kun muuten pitää ajaa kaistojen yli, esim helsingistä opinniemeen tai hangosta kirkkonummen keskustaa.
Dennis

Sivut

Kommentoi

(1) kommentti

Gunnel Hellström jos kuka tuntee Kirkkonummen pikkutiet – yli 16 vuotta ratkomassa joskus visaisiakin tieasioita

(9) kommenttia

Kirkkonummi metroasemasta: Kunnan rajalle Kivenlahteen tulee liian vähän parkkipaikkoja – myös polkupyörille niukasti tilaa

(0) kommenttia

Valtio myi Kirkkonummella mahtavan lomapaikan –  hintaa ei määrätty ennakkoon, kauppa syntyi tarjousten perusteella

(1) kommentti

Nuuksiossa on retkeilijöitä alkusyksystä jopa ruuhkaksi asti – Metsähallitus kehottaa menemään myös Kirkkonummen kohteisiin

(9) kommenttia

Kirkkonummen ravintolamaailman uutuus: Yli 90 eri viiniä valikoimassa – Sakke Järvenpään sisustama viinitupa on jo sinänsä nähtävyys

(8) kommenttia

Olikohan historiallinen tapaus? Mielenosoitus Kirkkonummella kunnantalon edessä – poliisipartio valvoi järjestystä

(9) kommenttia

Skanska rakentaisi viimein tyhjälle tontille kerrostalot – kunta on vastustanut kuitenkin autopaikkojen vähentämistä

(4) kommenttia

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin” − Kirkkonummelle haetaan kuvauksiin avustajia, rakastettu jääräpää palaa valkokankaalle

(0) kommenttia

Vaalien vilkkainta äänestyspaikkaa joudutaan vaihtamaan taas – presidentinvaalien ennakkoäänestys palaa lähtöruutuun

(2) kommenttia

Tällaiset ale-laatikot on myyty hetkessä kahdella eurolla – nyt hävikkilajitelmia saa kaikista VBO:n kaupoista

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx