(2) kommenttia

Perhe joutui veden varaan kaukana merellä − vene upposi kovassa aallokossa Porkkalanselällä

Nelihenkinen perhe joutui merihätään torstaina Porkkalanselällä, kun heidän veneensä upposi kovassa aallokossa ja he joutuivat veden varaan.

Perhe ilmoitti merivartiostolle kello 16 jälkeen, että heidän veneessään on konevika. Hetken päästä veneestä ilmoitettiin, että sisään tulvii vettä.

Porkkalan merivartioasemalta lähti kaksi partiovenettä apuun. Ennen niiden saapumista paikalle vene ehti vajota kokonaan pinnan alle.

Vene oli uppoamishetkellä kilometrien päässä rannasta.

Kaikilla veneessä olijoilla oli pelastusliivit päällä. Perhe ehti olla vedessä noin kymmenen minuuttia, kunnes merivartioston vene ehti paikalle.

Pelastetut vietiin Porkkalan merivartioasemalle, josta he pääsivät jatkamaan matkaansa kotiin.

Syytä noin 7,5-metrisen matkaveneen uppoamiseen ei tiedetä. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Merivartiosto korostaa jälleen kerran kuinka tärkeää merellä on pitää pelastusliivit päällä. sillä tilanteet voivat muuttua hyvin nopeasti.

Yllä olevassa kartassa ei ole tarkkaan merkitty veneen uppoamispaikkaa.
 

(2) kommenttia

Kommentit (2)

Torstaina oli porkkalanselällä aikamoinen tuulinen ja aallokkoinen sää. Tiedän, koska samoihin aikoihi satuin olemaan merimaisemissa.
Tuuki ja aallokko
Hyvä kun selvisivät. Ainakin aallokko saattaa usein yllättää tuolla päin, vaikkei se varmaan syy ollutkaan.
Merellä tuulee

Kommentoi

(1) kommentti

Turunväylällä onnettomuus kello 6.45 − Palomestari kiittää videolla: Näin autoilijat muodostivat pelastuskujan, apu pääsi nopeasti paikalle

(0) kommenttia

Mies kuristi ex-vaimonsa Kirkkonummella ja jäi lapsen kanssa asuntoon – STT: Hovioikeus kaksinkertaisti tuomion

(0) kommenttia

Rapsiöljyrekan perävaunu kellahti nurin 51:llä Inkoossa – nosto vie tunteja, vain yksi kaista käytössä

(0) kommenttia

Mies kävi yöllä Pickalan ABC:llä varastamassa olutta – tallentui valvontakameraan, poliisi tunnisti melkein heti

(3) kommenttia

Kirkkonummelta löytyi helposti yli 160 hehtaaria mahdollisia uusia suojelualueita – katso luontokohteet kartoilta!

(11) kommenttia

Puheenjohtaja Halla-aho tulistui Sinisalon puolueloikasta – vaatii luopumaan kaikista Kirkkonummen luottamustehtävistä

(2) kommenttia

Nyt kannattaa hakea kirjastokirjoja hyllyt tyhjiksi − pääkirjasto muuttaa, eikä näin pitkää laina-aikaa ole ennen nähty

(9) kommenttia

Pekka M. Sinisalo eroaa Perussuomalaisista ja liittyy Sinisiin – ”Poliittinen koti hajosi puoluekokouksessa”

(0) kommenttia

Kirkkonummi juhlii 6.12. näyttävämmin kuin koskaan: Kaiken kansan juhla Masalassa −järjestöjä kutsutaan tekemään ruokaa

(2) kommenttia

Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx