(11) kommenttia

Perussuomalaiset yrittivät savustaa puolueloikkarin pois luottamustoimista − "Yhden valtuutetun ryhmällä ei asiaa kärkipaikoille"

Kirkkonummen Perussuomalaisten valtuustoryhmässä jatkavat Piia Aallonharja (edessä oik.), Anneli Granström ja Riikka Purra, jonka vieressä istuu tuore Sinisten edustaja Pekka M Sinisalo.

Kirkkonummen Perussuomalaisten valtuustoryhmän hajottua  ovat entiset puoluetoverit pyrkineet kampeamaan Sinisiin siirtynyttä Pekka M Sinisaloa pois muun muassa kunnanhallituksesta.

Perussuomalaiset yrittivät maanantai-illan valtuustossa saada kokoon aloitteeseen tarpeeksi muiden puolueiden valtuutettuja, jotta erotusprosessi saataisiin käyntiin.

Sinisalo on ilmoittanut, että hän jatkaa puolueloikasta huolimatta entisissä luottamustoimissa eli jäsenenä kunnanhallituksessa ja suomenkielisessä varhaiskasvatus-ja opetusjaostossa.

Sinisalo on perustunut yhden miehen valtuustoryhmän Kirkkonummen Siniset.

Perussuomalaisten ryhmään jää kolme valtuutettua.

Jos valtuutettu ei itse eroa luottamustoimista esimerkiksi puolueloikkauksen jälkeen, on erottaminen hyvin vaikea prosessi.

Kuntalain mukaan koko toimielin pitäisi erottaa ja valita uudelleen.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Riikka Purra kertoo, että muita valtuustoryhmiä on viime viikkoina yritetty saada mukaan operaatioon.

Vaikutusvaltaiset luottamustoimet eivät Purran mielestä kuulu demokratian pelisääntöjen mukaan yhden valtuutetun ryhmälle.

Perussuomalaisten pyyntö ei ole saanut vastakaikua muissa valtuustoryhmissä eikä valtuustoaloitteeseen ole saatu tarpeeksi nimiä.

Sinisalo saa niin halutessaan istua kunnanhallituksessa ja jaostossa ainakin vielä puolitoista vuotta.

Valtuuston valitsemat toimielimet kuten kunnanhallitus on valittu Kirkkonummella kahdeksi vuodeksi eli paikkajakoa voidaan tarkastella valtuustokauden puolivälissä.

− Palaamme asiaan runsaan vuoden kuluttua ja vaadimme siinä vaiheessa, että luottamushenkilöpaikkojen jako korjataan, Purra sanoo.

Kirkkonummella luottamushehenkilöpaikat jaettiin hyvin pitkällisessä prosessissa viime keväänä vaalien jälkeen. Apuna on pisteytysjärjestelmä.

Paikkajakoa toimikunnassa johtaneen Timo Haapaniemen mukaan (kok.) pisteytyksessä on puolueiden kesken sovittu, että paikat jaetaan kuntavaalin tuloksen mukaan eikä jakoon puututa sen jälkeen esimerkiksi puolueloikkausten jälkeen.

− Tietysti on valtuustoryhmien sisäinen asia sopia myöhemminkin omista henkilövaihdoksistaan, Haapaniemi toteaa.

> Lue lisää: Puheenjohtaja Halla-aho tulistui Sinisalon puolueloikasta – vaatii luopumaan kaikista Kirkkonummen luottamustehtävistä (Viisykkönen 16.10.)
 

(11) kommenttia

Kommentit (11)

Sivut

Niin, maksetaanhan noista kokouksista jonkin verran palkkioitakin.
No mani, no hani
Ketä ja mitä asioita Pekan Siniset edustavat Kirkkonummella?
kysymysmerkkinä
Demokratia on jo toteutunut. Antaa Pekan pitää paikkansa ja unohdetaan populismi
Tero
Luen tämän jutun siten että muiden paitsi PS mielestä yhden hengen valtuustoryhmällä saa olla yliedustus luottamuspaikoissa, kuten kunnanhallituksessa. Oletan, että isot ryhmät kuten kokoomus, RKP ja Vihreät tulevat jatkossa sitten luovuttamaan paikkojaan kunnanhallituksessa, jotta kaikki ryhmät saavat paikan sinne, tai sitten kh:n kokoa kasvatetaan saman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Vai mitä?
puntit tasan
Anonyymi puhuu asiaa! Toivotaan parasta...
anti-sinipersu

Sivut

Kommentoi

(0) kommenttia

Uudelle jäteasemalle on löydettävä ilman opasteita − Ely-keskus kielsi laittamasta viittoja moottoritielle

(4) kommenttia

Oppilas kolhaisi polkupyörällä autoa koulumatkalla − ajoneuvon omistaja vaatii Kirkkonummen kunnalta korvausta

(3) kommenttia

Junaliikenne poikki rantaradalla − matkustajat hämmästyivät, Kirkkonummella odotti "aavejuna" ilman kuljettajaa ja konduktööriä

(1) kommentti

Useilla ammattinäyttämöillä vieraillut ohjaaja palasi Masalan teatteriin − "Sointulan" tekijä ohjasi vuorostaan klassikon

(3) kommenttia

Kunnan työntekijöiden merkkivuosilahjat saatiin viimein päätettyä − 100 eurolla saa valita kunnan omia palveluita

(0) kommenttia

Kirjasto lähti kahdeksi vuodeksi evakkoon, mutta on nyt näkyvästi katukuvassa − tällaiselta kirjastossa näyttää

(0) kommenttia

Huoneistopaloa Finnsbackassa epäillään tahallaan sytytetyksi − poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä

(0) kommenttia

Asukas loukkaantui vakavasti huoneistopalossa − poliisi ehti palopaikalle ensin ja sai pelastettua toisen asukkaan ulos

(0) kommenttia

Kaksi henkilöä loukkaantui − raju huoneistopalo Finnsbackassa, useita yksiköitä sammuttamassa

(1) kommentti

Kaikki on valmista lähtöön − inkoolainen soutaja odottaa h-hetkeä La Gomeralla, edessä kolme kuukautta yksin soutuveneessä yli Atlantin

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx