(16) kommenttia

Poliisin tehtävät vähenivät selvästi − Kirkkonummella ikävä piikki tilastossa kaikkein vakavimmissa rikoksissa

Alkuvuosi on sujunut poliisin tilaston valossa Kirkkonummella aiempaa rauhallisemmin. Rikoksia tuli poliisin tietoon selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kirkkonummella kirjattiin tammi-kesäkuussa yhteensä 1 300 rikosta. Vähennystä viime vuoden vastaavaan aikaan on peräti noin 35 prosenttia.

Kun pois lasketaan liikennerikokset, tapauksia (rikoslakirikokset) oli poliisin tiedossa noin 800 ja vähennystä noin 28 prosenttia.

Koko Länsi-Uudenmaan alueella rikoslakirikokset vähenivät alkuvuonna noin 9 prosenttia.

Rikostilastossa ainut iso muutos huonompaan suuntaan on henkirikoksissa eli rikoksissa, joissa uhri on menehtynyt.

Koko Länsi-Uudenmaan alueella oli alkuvuonna 4 henkirikosta, joista kaksi tapahtui Kirkkonummella ja toiset kaksi Espoossa. Lisäksi Kirkkonumella tapahtui yksi henkirikoksen yritys.

Koko viime vuonna Kirkkonummella ei kirjattu yhtään henkirikosta ja toissa vuonna yksi.

Poliisin mukaan alkuvuoden kaikki neljä henkirikosta on selvitetty.

Seksuaalirikokset enemmän kuin puolittuivat alkuvuonna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Seksuaalirikostapauksia kirjattiin tammi-kesäkuussa Kirkkonummella 6, joista kaksi oli raiskauksia ja kaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Poliisilaitoksen arvion mukaan ilmoitusaktiivisuus seksuaalirikoksissa on kuitenkin lisääntynyt julkisen keskustelun johdosta.

Kaiken kaikkiaan väkivaltarikoksia tuli poliisin tietoon Kirkkonummella yhteensä alkuvuonna 94 tapausta, vähennystä vuodentakaiseen oli vajaat 17 prosenttia.

Asuntomurroissa oli alkuvuonna selvää nousua koko Länsi-Uudellamaalla.

Kirkkonummella on ollut kuitenkin selvästi rauhallisempaa. Asuntomurtoja tuli Kirkkonummella yli puolet vähemmän poliisin tietoon. Asuntomurtoja oli 5 tapausta, kun taas vuosi aiemmin niitä oli 11.

Huumausainerikosten määrä on Länsi-Uudellamaalla tilastojen perusteella pysynyt ennallaan, mutta Kirkkonummella vähentynyt huomattavasti (- 42 %). 

Myös liikennerikokset ovat vähentyneet, mutta siihen on myös syynä se, että valvontaa on vähennetty.

Kirkkonummella tavattiin alkuvuonna 51 rattijuoppoa (- 41 %).

Rikoslakirikosten selvitystaso oli poliisin mukaan tammi-kesäkuussa huippuluokkaa, yli 56 prosenttia ja Kirkkonummella yli 65.

Selvitystasojen nousuun on vaikuttanut poliisilaitoksen käyttöönottama rikosten keskitetty esikäsittely ja uudistetut tutkintaprosessit.

(16) kommenttia

Kommentit (16)

Sivut

Poliiseille rautasaha käteen ja sahaamaan konevukraamon edessä jalkakäytävälle törröttävät aisat poikki
Melkein törmännyt
Poliisi saa useimmin tehtävänsä kansalaisten ilmoitusten perusteella heidän soitettuaan hälytyskeskukseen, aika harvoin poliisit itse sieltä auton kopista mitään havaitsevat...
Anonyymi
Jos on pulaa töistä (arvaan ettei kuitenkaan ole) niin tulkaa valvomaan keskustasta sivummalle lähteviä mutkaisia teitä. Kaahaajia nimittäin riittää.
Törmäämisiä odotellessa
Mitä enemmän Kirkkonummen poliisit istuvat toimistolla sitä vähemmän työtä heillä on. Kysyin kerran miksi eivät sakota väärinpysähköityjä autoja niin minulle sanottiin että " ei me siitä mitään ylimääräistä saadaan " saman palkan saa jos istuu toimistolla.
Poliisi on turha Kirkkonummella.
Valtakunnallisesti poliisin työnteosta tulee mieleen Anneli Auerin miehen murhamysteeri sillä murhaaja lienee edelleenkin vapaana keskuudessamme ja olisi jokseenkin hyvä tietää tilanteesta....
Huolestunut

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx