(16) kommenttia

Prenikoita ei jaeta, kakkukahvit eivät riitä – kunta etsii lahjaideoita henkilöstölleen

Kirkkonummen kunta on saman pulman edessä kuin moni muukin työyhteisö. Miten muistaa henkilöstöään merkkipäivänä tai pitkän työuran jälkeen?

Kunta etsii nyt mielellään paikallisilta yrityksiltä Kirkkonummeen liittyviä erilaisia lahjaesineitä tai elämyksiä.

Kirkkonummen kunnalla on noin 2 300 työntekijää. Henkilökunnan ja luottamushenkilöiden merkkipäiviä ja muita kekkereitä on vuosittain runsaat 200.

Tilaisuuksiin olisi oltava kunnan johdon ja henkilöstöjaoston mielestä aina muutakin kuin kakkukahvit ja kukkakimppu.

Kunta muistaa kaikkia 50 ja 60 vuotta täyttäviä työntekijöitään kuin myös eläkkeelle lähtijöitä. Lahjan arvo on ollut enintään 100 euroa.

Sen sijaan 20, 30 tai 40 vuotta kunnan palveluksessa olleiden muistaminen on ollut häilyvää.

Mitään ohjeistusta ei ole ollut sen jälkeen, kun vuonna 2014 luovuttiin säästösyistä ansiomerkkien anomisesta ja jakamisesta.

Kirkkonummi on järjestänyt nyt yrityksille tarjouskilpailun, jossa haetaan ideoita ja ehdotuksia sopivista lahjoista. Arvoltaan lahja saa olla enintään 150 euroa.

Tarkoitus on hankkia kuuden lahjaesineen ja neljän palvelun valikoima, joista henkilökunta voi kulloinkin valita mieleisensä, kun työnantajan muistaminen sattuu kohdalle.

Tarjouskilpailu löytyy täältä.  
 

(16) kommenttia

Kommentit (16)

Sivut

Kunta muistaa 50 ja 60 vuotta täyttäviä ja eläkkeelle menijöitä, mutta entä uskollisia 20 v 30v jne kunnalla töissä olleita??? Heitäkö ei tarvitse mitenkään muistaa tai kiittää. Yksityisellä puolella 30 v palvelleita muistetaan 2-4 viikon palkallisella lomalla tai ylimääräisellä kuukausi palkalla....
Se siitä uskollisuudesta
Nuo kunnan kankeat juhlakahvitilaisuudet ovat muisto muinaishistoriasta jota edelleen ylläpidetään. Kuka oikeasti arvostaa mitalia enää 2000-luvulla? Nyt olisi oiva hetki päivittää muistaminen tälle vuosituhannelle ja antaa henkilökunnalle valinnan mahdollisuus. Lahjakortti ja/tai vapaapäivät ovat varmaankin ne mieluisimmat.
Pyhä Sylvi
Ei krääsää. Vapaata ihmiset arvostaa. Itse sain 10v työuran jälkeen valita 3vaihtoehdosta, 3ajankohdasta viikon lomamatkan, kaksi vaihtoehtoa kesällä (kreikka,kroatia) ja lapin hiihtomatka talvella. Myohemmin se muuttui matkalahjakortiksi. Puolisolle 10%alennus samasta matkasta. Oli mieluinen. Palkallisena vapaana itse arvostaisin eniten.
pete.a
Ei krääsää! Lahjakortti pyöreitä täyttäessä ja kunnollinen raha tilille, kun pyöreitä kunnalla työskennellyt. (Ei mitään tulospalkkiota. Kaikkea työtä ei voi arvostella tulosten perusteella) Jouluinen kinkkuraha olisi mieleen myös.
Lomarahat takaisin ja mielellään pahoittelujen kera!!!
Ei maljakoita, eikä mitaleja!
Ei jalkahoito ole yök kuten joku tuolla väitti. Lahjakortteja kirkkonummelaisiin hoitoloihin, itse valitsee mitä tarvitsee. Tai vaikka kampaajan/parturin? Kunnon selkä-niskahartiahieronta auttaa kaikkia. Tai sitten rahana tai vapaapäivinä. Ei roinaa.
:)

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx