(3) kommenttia

Rapduo julkaisi musiikkivideon, hetkessä tuhansia näyttökertoja − "Kirkkonummi-sarjalla" jo miljoonia katsojia

Youtube: Likanen Etelä

Kirkkonummelainen Likanen Etelä julkaisi tiistaina uuden musiikkivideon. Se jatkaa "Kirkkonummi-sarjaa", jolla on miljoonia katselukertoja Youtubissa.

Aiemmin julkaistun "Me tullaan Kyliltä" kappaleen videossa pyöritään jälleen tutuissa paikoissa eli Kirkkonummen keskustassa kirkon ja torin maisemissa.

Parissa tunnissa videota oli katseltu 5 000 kertaa Youtubissa, joten suosia lienee kovaa luokkaa jatkossakin.

Viitisen vuotta sitten julkaistu ”Onko Kirkkonummi hereillä” video on kerännyt noin 2,5 miljoonaa näyttökertaa.

Senkin jälkeen on Likasella Etelällä ollut klikkihittejä Youtubessa.

Kaksi vuotta sitten tehty "02400" on miljoonan näyttökerran video.

Likanen Etelä keikkailee jatkuvasti ja on nähty ja kuultu kotikulmillakin silloin tällöin.

Likasen Etelän kaksikko tapasi toisensa aikanaan Kirkkonummella Winellska skolanissa. "Hurritausta" tulee hyvin esille myös rapduon kappaleista.

> Lue lisää: Supersuosittu rapduo kertoo Kirkkonummen pimeästä puolesta (Viisykkönen 6.2.2015)

(3) kommenttia

Kommentit (3)

Onhan tämä Etelän Vetelät-bändi ihan paikkakunnan huippua:)
Anonyymi
Hyvää menoo,jälleen kerran.Hyvä kundit!
Terminator
Jotenkin nuo tyyppien naamioasut ja spraymaalit tuo kylmiä väreitä ja liikkuvat näemmä lisäksi pimiän aikaan, eikä tuo musiikkikaan hirveasti lämmitä...no kaikkinensa ihan ok Kirkkonummi-kuvaa?
Anonyymi

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx