(6) kommenttia

Tori-Timo pyöritti kahvilaa 29 vuotta, nyt alkoivat eläkepäivät− Ei hätää, uusi kahvilanpitäjä jatkaa heti huomenna

Timo Kalliomäki on myynyt miljoonat kahvit Kirkkonummen torilla.

Kirkkonummen torilla 1980-luvulta jatkunut kahvilatoiminta saa jatkajan, kun kahvilaa vuosikymmenet pyörittänyt Timo Kalliomäki jää hyvin ansaituille eläkepäiville.

Vaunusssa toimivaa kahvilaa ryhtyy perjantaiaamuna aikaisin pitämään Ernst Lindfors, joka on ravintoloitsijana tuttu mies Kirkkonummen keskustassa. 

Hän piti Lounaskahvila Ässää poliisitalossa viime juhannukseen saakka.

Lindfors kertoo, että torinkahvila aukeaa perjantaina (14.9.) heti kello kuuden jälkeen ja paikalla ollaan koko toriajan kello 14:ään saakka maanantaista lauantaihin.

Lindfors aikoo tulla vaunun kanssa torille ympäri vuoden.   − Katsotaan nyt sitten, tulenko 30 asteen pakkasella, ei kai siellä silloin muitakaan ole.

Torikahvilan toiminta jatkuu Lindforsin mukaan entiseen malliin. Vaunu ja telttakin on Kalliomäeltä hankittu.

Kalliomäki ryhtyi pitämään torikahvilaa vuonna 1989, mutta oli jo sitä ennen käynyt auttamassa lankomiestään, joka oli aloittanut kahvilatoiminnan Kirkkonummen torilla vuonna 1982.

Kalliomäki piti viime talvena ensimmäisen kerran pidemmän tauon kahvilanpidossa. 

Hän palasi keväällä vielä paikalle uskollisten asiakkaiden iloksi, mutta oli jo aiemmin päättänyt, että lopettaa aikaiset herätykset, koska eläkevuodetkin olivat tulleet täyteen.

> Lue lisää: Kirkkonummen torilla on ollut kahvila 35 vuotta, mutta mihin se katosi − Tori-Timo kertoo kuulumiset (Viisykkönen 26.1.)

(6) kommenttia

Kommentit (6)

Sivut

Tulihan sitä perjantaina käytyä kahvilla ja tuplalihiksellä x 2 nakit.Ja hyvin maistui, kunhan Ässä pääsee vauhtiin, niin pidetään kahvilan toiminta vireänä.Onhan se Kirkkonummen in.
Vesimies
Halmeen lihikset kelpaa kuninkaillekin
Sepi
Hieno homma - toivottavasti ensimmäinen kommentoija Herra tai Rouva Räksät pysyy poissa tunnelmaa pilaamasta ja nelijalkaiset ystävämme saavat vielä jatkossakin nakkinsa.
Hieman suvaitsevuutta, kiitos
Toivotaan että saa ne haukkuvat nakinsyöjät pois luukulta ja ihmisten jaloista vikahan ei ole koirissa vaan narun yläpäässä
Räksät
Hyviä eläkepäiviä sinulle Timo.
Entinen maito/jäätelo kuski.

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx