(19) kommenttia

Toriparkki niin kuin joissakin Suomen kaupungeissa − Kirkkonummen torin alle kaavaillaan pysäköintilaitosta

Kirkkonummen torimiljöö voisi näyttää arkkitehtitoimiston visoissa - ehkä - tällaiselta. (kuva: Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen)

Kirkkonummen torialueen suunnittelussa selvitellään toriparkin rakentamista. Selvittelyn alla on yksi -tai kaksikerroksinen pysäköintilaitos maan alle.

Toria ympäröivällä alueella on menossa parhaillaan uuden asemakaavan suunnittelu, jota tehdään yhteistyössä alueen kiinteistönomistajien kanssa.

Vanhat liike -ja toimistotalot aiotaan korvata uusilla kiinteistöillä, joihin tulee maantasokerroksen liiketilojen lisäksi asuntoja.

Ennen kuin torialueen suunnittelussa päästään etenemään, on alueen tuleva pysäköinti ratkaistava jollakin tavalla.

− Pysäköinti on koko kaavahankkeen ja eritoten torialueen ensimmäinen suuri kysymys, joka pitää miettiä ensimmäisenä, sanoo kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi.

Kunta on tilannut konsulttiyhtiö Sitowiselta toriparkista alustavan selvityksen, jossa arvioidaan muun muassa pohjatutkimustietoon perustuen mitä mahdollinen toriparkki voisi maksaa.

Vaihtoehtoina on tutkittu joko yksikerroksinen tai kahteen tasoon rakennettava pysäköintilaitos torin alle.

Sisääntulo pysäköintilaitokseen tulisi Toritien kautta niin kuin nykyisinkin ajoneuvoliikenne torille.

Toriparkkiselvitys valmistuu Luomajärven mukaan marraskuuhun mennessä, jonka jälkeen kuntapäättäjät pääsevät arvioimaan, millaisia mahdollisuuksia pysäköintilaitoksen rakentamiseen olisi. Asia tuotaneen joulukuussa kuntatekniikan lautakuntaan.

Torialueen pysäköinnin järjestämisessä joudutaan neuvottelemaan monen tahon kanssa.

Kiinteistöt ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Kunnalla on alueella pääkirjasto ja niin sanottu pankkitalo, joka nykyisin tunnetaan parhaiten R-kioskista. Lisäksi kunnan omituksessa on Överbyntien varrella laajahko alue.

Myös seurakuntayhtymää kiinnostanee alueen pysäköintipaikat, sillä kirkossa järjestetään jatkuvasti isojakin tilaisuuksia.

Jos toriparkkia ei toteuteta, pitää pysäköintipaikat järjestää jotenkin muuten.

- Mikäli torin alle ei toteuteta pysäköintilaitosta, joudutaan rakentamaan maanpäällinen laitos. Se olisi valitettavaa, koska pikkukaupunkimainen ympäristö ei olisi laadullisesti tavoitellun maankäytön mukainen, toteaa Luomajärvi henkilökohtaisena mielipiteenään.

Nykyisin torialueen pysäköintipaikat ovat pääosin Rosson ja Salen liiketalon takana.

Parkkipaikka-alue on kunnan omistuksessa, ja sille on ajateltu kaavoittaa kerrostaloja.

Toriparkkeja on rakennettu useisiin maakuntakaupunkeihin kuten Mikkeliin, Kuopioon ja Lahteen. Turussa alkaa pysäköintilaitoksen rakentaminen torin alle vielä tänä vuonna. 

Lue lisää:

> Tässä pöydässä tehtiin Kirkkonummen ehkä merkittävin sopimus maanomistajien ja kunnan kesken − tavoitteena uusi keskusta (Viisykkönen 20.12.2017)

> Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita (Viisykkönen 16.10.2017)

> Iso rakennusyhtiö ryhtyy kehittämään torin miljöötä: Salen ja Rosson talon paikalle uusia asuntoja ja palveluita (Viisykkönen 9.11.2017)

(19) kommenttia

Kommentit (19)

Sivut

näyttäs olevan tilaus tuolle parkkiluolalle kun päivittäin on torilla n.20 väärinpysäköityä autoa.eihän näitä kukaan valvo kun kunnanpäättäjät on niin saamattomia tässäkin asiassa.
autot sinne minne kuuluu
Kirkkonummea uudistetaan.
Kirkkomme keskellä kylää,ainakin on ollut. Näyttää siltä ,että se ollaan pussittamassa piiloon.Kun lähestytään Länsiväylän suunnasta keskustaa, voi tuosta kauneudesta nähdä vilauksen.
Ja kun tullaan Volsintien suunnasta,kirkko piilotetaan uuden kirjastotalon taakse.
Kauneutta keskustaan
Autot voisi varsin hyvin jättää aseman parkkipaikoille ja väki talsia sen vajaan kilometrin matkan torille ja mitä sitten....no ei vissiin mitään?
Staffan
pitääkö ne autot sinne maan -alle piilottaa,eikö ne sovi sinne pytinkien katoille niinkuin prismalla ja cittarilla on?luulis tulevan paljon halvemmaksi,mutta onhan tuota nykyistäkin tilaa aikalailla tyhjänä,kokonainen pysäköintialue ammottaa tyhjänä urheilukentän vieressä ja pari parkkitaloa toimii lähinnä nuorisotaloina.aseman seudulle tulee tilaa pikapuoliin lisää,täytetään ne ensin ja valvotaan nykyistä luvatonta pysäköintiä paremmin.
järkeä touhuun
Asutus Kirkkonummella on todella hajanaista, joilloin liikkumiseen ei oman auton lisäksi ole kovinkaan monta vaihtoehtoa. Julkista liikennettä (jos sitä edes on) on lähinnä arkisin, muutama vuoro aamulla ja iltapäivällä. Kevyenliikenteenväyliä on vain keskusta-alueella. Tämän ulkopuolella lähinnä vaarallisiksi luokiteltavia kapeita teitä, joilla esim. lasten kanssa liikkuminen on todella pelottavaa. Käytännössä auto on se ainoa turvallinen kulkuväline, jolla perheen kanssa lähdetään käymään keskustassa. Enkä usko, että olen ainoa, joka toimii näin. Ainakin autojen määrästä päätellen tämä on yleinen käytäntö Kirkkonummella.
Jos nyt vihdoin ollaan tekemässä jotain, joka toisi eloa torin ympärille on pysäköinti yksi oleellinen osa alueen toimivuuden ja viihtyvyyden kannalta. Alueelle suunnitellaan liiketiloja ja asuntoja. Lisäksi on kirjasto ja kirkko. Parkkipaikoille on kaikesta päätellen selvä tarve, varsinkin kun osa nykyisistä parkkialueista poistuvat uusien rakennusten myötä.
On totta, että keskustassa on jo 2 parkkitaloa, jotka ovat osin vajaalla käytöllä. Syy vajaakäyttöön on mielestäni selvä. -Keskusta ei tällä hetkellä ole houkutteleva.
Kaikesta päätellen nyt suunniteltava uusi alue tulee tarjoamaan palveluita, joita moni tulee käyttämään. Tähän kokonaisuuten toriparkki voisi järkevästi toteutettuna olla hyvä vaihtoehto. Kannattaa ainakin selvittää, ennen kuin idea ammutaan alas.
Itsekin autoileva

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx