(35) kommenttia

Valtion mökkikaupasta roihahti raju naapurikiista Veklahdessa − tv-toimittaja Hannu Karpo pui sekavaa mökkiurakkaa jo 27 vuotta sitten

Video Youtube

Valtion syksyllä myymän komean lomapaikan kaupasta on syntynyt kova kiista naapurien kesken Kirkkonummen Veklahdessa. Seuraavaksi kiistaa puidaan kunnan rakennusvalvonnassa.

Valtion omistama Senaatti-kiinteistö pisti Humaljärven rannalla sijaistevan kiinteistön julkiseen myyntiin viime keväänä. (Lue: Viisykkönen 30.5.)

Kiinteistö on ollut 1990-luvun alusta lähtien Teknillisen korkeakoulun käytössä.

Komea hirsihuvila ja neljän hehtaarin tontti myytiin syksyllä noin 450 000 eurolla. (Viisykkönen 21.9.)

Lomapaikan naapurustossa on vihastuttu mökkikaupasta. Tontti on yleiskaavassa merkitty virkistysalueeksi, ja ainakin jotkut kyläläiset ovat käyttäneet rantaa uimapaikkana.

Uusi omistaja on kaatanut jo tilalta tiheän kuusikon.

Valtio myi kiinteistön loma-asuntona. Jälkikäteen on nostettu esiin mökin käyttötarkoitus.

Alun perin mökki on rakennettu rakennusluvan mukaan tutkimus-ja kurssikäyttöön.

Jotkut naapurit ovat sitä mieltä, ettei mökkiä saisi käyttää loma-asuntona, ja kauppa pitäisi perua.

Monimutkainen kiista on nyt heitetty Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonnan syliin.

Uudet omistajat hakevat kiinteistölle käyttötarkoituksen muutosta, jotta mökkiä saisi virallisesti käyttää loma-asuntona.

Kiinteistökauppa oli jo kerran Kirkkonummen kunnanhallituksessa rutiiniasiana.

Yli kahden hehtaarin kiinteistökaupoissa kunnalla on tietyissä tapauksissa etuosto-oikeus.

Kunnanhallitus päätti, ettei oikeutta käytetä Humaljärven rantakiinteistön kaupassa.

Tunteet käyvät Humaljärven rantamaisemissa niin kuumina, että kiinteistön uusi omistaja kertoo maanantain Helsingin Sanomissa, ettei uskalla yksin tulla mökilleen.

Mökin rakenntamiskuvioihin paneutui jo vuonna 1991 Hannu Karpo MTV-kanavalla.


 

(35) kommenttia
Juu,minäkin lapseton veronmaksaja olen kunnalle 30-vuotta veroja maksellu.En ole päiväkoteja,kouluja,jäähallia,urheilukenttiä tarvinnu.Yksityisellä puolella hoidan hampaani ja terveyteni.Kirjat ostan itse.
Mutta siitä huolimatta maksan veroni,koska moni muu tarvitsee näitä palveluita.
Jos et itse tarvitse virkistysalueita,niin sitä voi tarvita lapsesi,lapsenlapsesi ym,ym.Samoin noita edellämainuttuja palveluita.
Ja kyllä kai tuo Veklahdenkylä kasvaa vuosien varella monella asukkaalla.
Esim.Espoon tavoite on kasvaa 30-vuoden sisällä 400000 tuhannen kaupungiksi.
Meinaako Kirkkonummi kasvaa?Siinä voi olla muutama ihminen,joka tarvitsee virkistysalueen,vaikka järven rannalla.
Huomaahan tuon nyt tavallinenkin tallaaja,ettei tuo touhu ole mennyt,ihan jiiriin.Ostajan vika se ei ole.
"Ku mä en tarvii,ni ei muutkaan."
Olen myöskin huomannut, että yksi ja sama eli omistaja itse täällä kirjoittelee eri nimimerkeillä niin typeriä kommentteja. Niin näkyläpivää tämäkin :"Miksi lähivirkistysalueen pitää olla järven rannassa"? Minäpä vastaan: sen takia, koska se alue on lähivirkistysalue :D
sivusta seuraaja 2
Kylällä on muitakin outoja maanomistuskuvioita. Osa kyläläisistä asuu tonteilla, joihin ei kuulu uimarannan käyttöoikeutta ikivanhan maanomistuskiemuran vuoksi. Ja kyläpoliisit vahtivat tätäkin. Kunta voisi käyttää valtaansa ja järkeistää näiden molempien alueiden sekä Kesälän tontin käytön samalla rysäyksellä.
Konsultteihin kyllästynyt
Turha syyllistää uusia omistajia kunnan/valtion vanhoista virheistä. Nyt kaavoitus käyntiin täällä rakennuskieltoalueella. Saisi kylä uutta eloa ja ehkä katuvalot ja kevyenliikenteenväylänkin :)
Anonyymi
Olemme keskustelleet kyläläisten perhekuntien kanssa, jotka eivät omista Asutusyhdistyksen maita eli emme kuulu Asutusyhdistykseen. Lähivirkistysalue on meille todella tärkeä ja käytämme aluetta ahkerasti. On hyvä, että kylällämme on asiantuntijoita, jotka ovat olleet yhteydessä eri viranomaisiin ja toivomme, että saamme pitää jatkossakin ainoan ranta-alueen vapaassa käytössä. Kiitos suuri teille, jotka yhteistä asiaamme hoidatte ja teille, jotka vastuttatte virkistysalueen pysyvän edelleen käytössämme voitte pitää sisäpiiriluentojanne keskenänne. Tsemppiä taisteluun!
surullinen

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx