(3) kommenttia

Viranomainen puuttui jälleen luvattomaan majoitustoimintaan Masalassa − paloturvallisuudessa yhä puutteita

Masalan entinen kansakoulu on Masalan vanhimpia rakennuksia. Se on valmistunut 1938. Kouluna talo ehti olla vain muutaman vuoden.

Kirkkonummen rakennusvalvonta ja paloviranomainen ovat toistamiseen puuttuneet Masalan entisen kansakoulun käyttöön majoitustarkoituksessa.

Vernerinkujalla kerrostalojen keskellä sijaitsevan rakennuksen käyttö majoitustoimintaan kiellettiin jo vuosi sitten.

Asia tuli esille sen jälkeen, kun talossa oli ollut yhden ihmishengen vaatinut tulipalo. (Viisykkönen 14.5.2017)

Viranomaiset ja kiinteistön omistaja ovat kiistelleet siitä, käytetäänkö rakennusta asunnonvuokraukseen vai onko talossa majoitustoimintaa eli hostelli-hotelli -tyyppistä huoneiden vuokrausta.

Alueen asemakaava ei salli majoitustoimintaa kuten hotellia.

Rakennuksessa tehtiin viime viikolla uusi tarkastus, jossa oli myös pelastuslaitoksen edustaja mukana.

Tarkastuksessa havaittiin, että entisen kansakoulun tiloja vuokrataan edelleen majoitus- ja asuinhuoneiksi.

Havaintoa perustellaan muun muassa sillä, että vain muutamassa huoneessa on erillinen tila peseytymistä ja ruoan valmistamista varten.

Vuosi sitten kunnan rakennusvalvonta määräsi talossa meneillään olevat rakennus-ja korjaustyöt keskeytettäväksi.

Nyt tuoreessa tarkastuksessa todettiin, että määräystä ei oltu noudatettu. Myös paloturvallisuudessa ja ilmanvaihdossa on viranomaisten mukaan puutteita.

Kiinteistön omistaja on kunnan kanssa kiinteistön käytöstä eri mieltä kuten myös vuosi sitten.

Omistajan mukaan rakennusta käytetään edelleen asuinhuoneiston vuokraukseen, ei majoitustoimintaan.

Kiinteistö oli ainakin runsas vuosi sitten Forenom Oy:n vuokravälityksessä. Forenomin nettisivujen mukaan Masalan kohde ei ole tällä hetkellä yhtiön välityksessä.

Pohjoismaissa toimiva ja voimakkaasti laajentunut yhtiö vuokraa hostellihuoneita ja asuntoja pääosin tilapäiseen käyttöön.

Forenom kertoo, että sillä on yli 6 000 huoneistoa Pohjoismaissa.

Kirkkonummen rakennus-ja ympäristölautakunta käsittelee Vernerin kujan kiinteistön asiaa 15.5.

 

(3) kommenttia

Kommentit (3)

Hyvä jos nyt tosiaan saadaan tästä talosta tämä "vuokraustoiminta" loppumaan. Talon asukkaat ovat toistuvasti häirinneet ohikulkevia ihmisiä huutelulla. Pihan sotkuisuudesta on pitänyt olla yhteydessä kunnan ympäristötarkastajaan.
Vernerinkujan asukas
Vuokraustoiminta ei jatku enää, näin on sovittu nyt ja ymmärretty. Jos jotain ilmoituksia onkin, vuokraus ei enää ole mahdollista. Vuokralaisille on etsitty uudet paikat ja suurin osa on jo siirtynyt toisiin paikkoihin.
Omistajan edustaja
Ei ole Forenomin omilla sivuilla, mutta kyllä tuolla vuokraustoiminta jatkuu edelleen.
https://asunnot.oikotie.fi/vuokrattavat-asunnot/kirkkonummi/6470277

Mimmi Masalasta

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx