(13) kommenttia

Yli 700 oppilaalle tarvitaan vielä parakit kolmella koululla − sisäilmaongelmat eivät ratkea ilman uusia väistötiloja

Gesterbyn koulukeskukseen pystytettiin viime syksynä kaksi isoa parakkikoulua.

Kirkkonummen kouluilla tarvitaan vielä runsaasti uusia väistötiloja, jonne oppilaita voidaan siirtää sisäilmaongelmaisista kouluista. Väistötiloissa on jo lähes 500 koululaista ja yksi päiväkoti.

Kirkkonummen kunta on kartoittanut tilatarpeita ja tullut siihen tulokseen, että väistötilat tarvitaan Masalassa Nissnikun koulussa sekä keskustassa Kirkkoharjun ja Gesterbyn kouluissa.

Kullakin koululla väistötilan tarve on arvioitu 240 oppilaalle eli yhteensä väliaikaisia tiloja pitäisi hankkia 720:lle oppilaalle.

Gesterbyn koulukeskuksen pihalle pystytettiin viime syksynä kaksiosainen parakkikoulu vajaalle 500 oppilaalle.

Masalassa Nissnikun koulun ja Gesterbyn koulun väistötilatarpeesta on puhuttu aikaisemmin, mutta nyt on katsottu, että myös Kirkkoharjun koululle pitää hankkia väistötiloja.

Kouluissa tehdyissä kyselyissä on Kirkkoharjussa todettu eniten oireita sisäilmaongelmista.

Kirkkoharjun koulu saa uudet tilat Jokirinteen oppimiskeskuksesta, mutta uuden koulun valmistumiseen menee vielä  4-5 vuotta.

Jokirinteeseen tulee myös päiväkoti, jonne parakeissa toimiva Finnsbackan päiväkoti muuttaa. Tosin päiväkodin parakeilla on väliaikainen rakennuslupa enää vain vajaaksi kahdeksi vuodeksi.

Käytännössä väistötilat joudutaan hankkimaan vuokraamalla parakkeja eli moduulikouluja, joita pystytetään koulujen pihoille.

Gesterbyn koulun pihalle viime vuonna pystytettyjä kahta parakkikoulua on varauduttu vuokraamaan ainakin kuusi vuotta.

Kunta maksaa Gesterbyn väistötiloista vuodessa vuokraa noin 0,5 miljoonaa euroa.

Kirkkonummen palvelutuotannon jaosto päätti torstai-iltana käynnistää väistötilojen hankinnan valmistelun siten, että tilat olisivat käytössä tämän vuoden loppuun mennessä.

> Gesterbyn kouluparakit jäävät pystyyn pitkälle ensi vuosikymmenelle − väistötilojen tarpeelle ei näy loppua (Viisykkönen 23.11.) 

> Lähes 600 oppilasta kiersi koulua raittiissa ilmassa − mielenosoitus hyvän sisäilman puolesta koulussa, jonka kunto on suuri arvoitus (Viisykkönen 19.1.)

(13) kommenttia
Kirkkoharjun tilanne pahin ja silti juuri sinne ei ole hankittu mitään parakkeja väistötiloiksi?
Ihmettelevä
Asianomainen myöskin:aika typeräähän se olisi ruveta peruskorjatun päiväkodin sisäilmaa mittaamaan.
Asia
"Kuinkahan moni työntekijä haluaa jatkaa siellä työskentelyä? Siellä=Kantvikin päiväkoti
Asianomainen myöskin"

Se on sellainen asia että Kantvikin päiväkodin työntekijät kuuluvat sinne päiväkotiin, jos he eivät halua siellä työskennellä niin sitten he hakevat toisiin tehtäviin, esim. toisiin päiväkoteihin. Ei heille anneta takaoven kautta paikkoja Sepänkannakselle, jos mennään ihan oikein. Vaikka onhan tässä kunnassa isompiakin virkoja täytetty tuolla tavalla.
Ymmärrän ettette sinne halua mennä, mutta lopettakaa tuo valittaminen joka tuutissa ja hakeutukaa muualle.
Näin se menee
Kunnalla oli varaa laittaa Jerikonmäen kuntoportaiden yhteen ainoaan kaiteeseen rahaa yli 11000e ja kaiteeseen tulevaan valoon 7000e. Lisäksi kunta laittoi yli 60000e rahaa siihen että valaistaan kallioita kylältä paikalta missä niissä ei ole kenellekään mitään iloa. Lisäksi samat kuvat ovat näytillä koko ajan ja joka päivä. Valot on kuin kaupungin keskustan monen paikan siniset valot joiden käyttötarkoituksen kaikki tietää. Mutta KUNNALLA EI OLE RAHAA ANTAA LAPSILLE TARVETTA KOULUA!!!! Mikä tässä yhdistelmässä ei ole oikein???
Lapset kotiopetukseen
Vieläkin ihmettelen miksei Masalan koulun rakentamista voinut jatkaa suunnitelmien mukaan! Siinä olisi ollut tila ent. Sepän nyk. Nissnikun koulun oppilaille! Eikä väistötiloja tarvittaisi ollenkaan. Erittäin huono kyky kunnalla suunnitella tulevaa, Masslassa rakennetaan perheille asumista varten krs taloja mutta lasten pk ja koulutilat jäävät liian vähäiseksi. Eihän tämä näin voi jatkua?
Mikä mahtaa olla poliittinen tahtotila?
sivullinen seuraaja

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx