(8) kommenttia

Yliajo pisti vauhtia – vihdoin pätkä pyörätietä Veikkolasta etelään

Lapinkyläntiellä ei ole juuri ollenkaan tilaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Poliisi on tehostanut tieosan valvontaa.

Vaaralliseksi monesti todettua Lapinkyläntietä Veikkolan eteläpuolella ryhdytään parantamaan jo ensi kesänä. Tavoitteena on erityisesti liikenneturvallisuuden parantaminen.

Lapinkyläntiellä on tapahtunut useita liikenneonnettomuuksia runsaan vuoden aikana. Vakavin tapaus sattui viime joulukuussa, kun kuorma-auto töytäisi poikaa, joka loukkaantui vakavasti.

Uudenmaan ELY-keskus eli valtio rakentaa tänä vuonna kevyen liikenteen väylän Haapajärven ja Veikkolan välille. Väylä on pituudeltaan noin 2,6 kilometriä. Samalla uusitaan Lapinkyläntien tievalaistus.

Myös suojateiden turvallisuutta parannetaan. Muun muassa ongelmalliseksi havaitulle Lehtikuusentien suojatielle rakennetaan hidastetöyssyjä.

Rakentaminen alkaa näillä näkymin kesäkuussa, ja hankkeen odotetaan olevan valmis tämän vuoden loppuun mennessä.

Kirkkonummen kunta ja valtio pistävät kustannukset puoliksi.

Myös poliisi on tarkkana

Länsi-Uudenmaan poliisi on valvonut Lapinkyläntien liikennettä useaan otteeseen ja tulee keskittämään valvontaa myös jatkossa kyseiselle tieosuudelle. Valvonnan painopisteenä on nopeus- ja rattijuopumusvalvonta.

Viimeisen vuoden aikana valvonnassa on puututtu lukuisiin ylinopeuksiin. Valvonnassa on jäänyt kiinni myös useita rattijuoppoja.

Tieosuudella on sattunut paljon myös hirvieläinonnettomuuksia.

> 51-Arkisto (18.12.2014) Kuorma-auto töytäisi poikaa suojatiellä Veikkolassa

> 51-Arkisto (25.6.2013) Vain yksi pyörätie hankkeilla


(8) kommenttia

Kommentit (8)

Sivut

Mitähän tälläkin pyritään oikeasti saavuttamaan? Kirkkonummella polkupyöräilijät ja mopoilijat ajaa aina autotiellä vaikka vieressä menisi yhdistetty pyörä- ja kävelytie, jossa on lisäkilpi "Sallittu mopoille". Adlercreutz saisi ajaa läpi lain joka kieltää moisen toiminnan.
Morjens
Porkkalantielle saatte kevyenliikenteen väylän hyväksyessänne jääkiekkoakatemian, ai pahus, sehän ei kaikille tainnut sopiakaann. Kunta ei sitä sinne tule rakentamaan.
Mää mää
Miksi aina pitää sattua jotain, ennen kuin asialle tehdään jotain? Kirkkonummelle tarvitaan monta kilometriä kevyenliikenteen väylää, mutta vuodesta toiseen ne ovat vain hyviä = tyhjiä vaalilupauksia. Porkkalantielle ja Hirsalantielle ei taatusti tule mitään kevyenliikenteen väylää ennen kuin joku satuttaa itsensä.

Toivon hartaasti ettei kukaan loukkaannu, varsinkin nyt kun tiet ovat sulanneet ja kaahailijat, pyöräilijät ja lenkkeilijät yrittävät mahtua samalle tielle. Tulkaa vaikka Hirsalantielle katsomaan, paljon jännittävämpää kuin tosiTV!
Rea Listi
Minulla on tallessa Kirkkonummen Sanomat vuodelta 1999 jossa luvattiin kyseiselle tielle kiireellisenä kevyenliikenteen väylä.
Toivo Kipinä
Hienoa, että Lapinkyläntien turvallisuutta vihdoin parannetaan. Lasten turvallisuus tulee asettaa etusijalle kaikissa tie- ja liikennehankkeissa. Kevyen liikenteen väylät ovat Kirkkonummen heikko kohta. Jalankulkijoiden turvallisuuden parantamisen lisäksi myös koulukuljetusjärjestelyillä on suuri merkitys lasten turvallisuuden kannalta. Laki asettaa koulukyydeille hyvin väljät kriteerit ja kunnilla on laaja harkintavalta kuljetusten järjestämisessä. Kirkkonummella kuten monissa muissakin kunnissa on ollut suuria vaikeuksia linjata, milloin kyyti annetaan tien vaarallisuuden perusteella. Myös oppilaaksiottoalueissa ja kouluverkossa tehtyjen muutosten vaikutukset kuljetuksiin ovat tuottaneet päänvaivaa. Hyvä, että alueen asukkaat ovat aktiivisesti vaatineet parannuksia tienkäyttäjien turvallisuuteen. Toivottavasti saamme kevyen liikenteen väylän mahdollisimman pian Porkkalantielle!
Emmi Wehka-aho

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx