(51) kommenttia

Yllätyspäätös: Kirkkonummi nostaa veroprosenttia − päätös syntyi valtuustossa keskusteluitta

Kirkkonummen veroprosentti nousee ensi vuonna 0,25 prosenttiyksiköllä. Valtuusto hyväksyi veronkorotuksen yllättäen maanantai-iltana.

Veroprosentin nosto tuli ikään kuin "puskasta", sillä asiasta ei ole käyty minkäänlaista julkista keskustelua.

Valtuustossa Sinisten Pekka M. Sinisalo esitti veronkorotusta 19,75 prosenttiin. Esitystä kannatti Hans Hedberg (r.).

Päätös syntyi äänin 35-16. Päätöstä vastusti lähinnä vain kokoomuksen ryhmä.

Valtuuston kokouksessa ei käyty mitään keskustelua veronkorotuksesta.

Viikko sitten kunnanhallitus hyväksyi esityksen veroprosentin pitämisestä ennallaan yksimielisesti.

Tosin hallituksessa Sinisalo teki saman ehdotuksen kuin valtuustossa, mutta viikko sitten esitys raukesi, kun sitä ei kannatettu.

Veronkorotuksella lasketaan saatavan ensi vuonna kunnan kassaan lisää verotuloa noin 2 miljoonaa euroa.

Kunnanjohtajan budjettiesitys ensi vuodelle on laadittu noin 2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Nyt päätetyllä veronkorotuksella alijäämä voidaan nollata, jos menopuolelle ei muuten kosketa.

Kirkkonummen verotulot ovat tänä vuonna jääneet reilusti alle ennustetun.

Kunta on näillä näkymin tekemässä noin viiden miljoonan euron alijäämän tänä vuonna.

Kirkkonummen valtuusto hyväksyy ensi vuoden budjetin 15.12. Veroprosentit on lyöty maanantaisella päätöksellä kuitenkin lukkoon, koska ne pitää lain mukaan ilmoittaa verohallinnolle tällä viikolla.

Kiinteistöveroprosentit pysyvät Kirkkonummella ensi vuonna ennallaan.

 

 

(51) kommenttia
Eikös tässä nimenomaan valtuusto ole äänestänyt veroprosentin korotuksen puolesta eikä kunnanhallitus ole sellaista esittänyt?
wtf
Perussuomalaisille ja muillekin hajonneille, voittehan vaatia koko Kunnanhallituksen eroa, Kunnanhallitus uusiksi koska se ei enää nauti luottamusta eikä edusta äänestäjien tahtoa! Vastustajat löytyvät tietysti niistä jotka siellä pelkäävät paikkansa puolesta. Mutta valtuusto on kunnan ylin päättävä elin, nyt Kunnanhallitus on kaapannut kaiken vallan itselleen ja me kuntalaiset olemme häviäjiä. Meno on kuin antiikin Roomassa ennen romahtamista ja vaalikassaa kerätään täysin turhilla kokouksilla ja vielä turhemmilla kokousten osallistujilla, jotka eivät tuo kokouksiin mitään lisäarvoa, mutta katsovat oikeudekseen istua jokaisessa kokouksessa. Ai ketkä? Äkkiä se niistä Pöytäkirjoista selviää ja joku excel jantteri vois tehdä tästä ihan kivan excelin ja näyttää Kirkkonummelaisille ketkä niitä verorahoja riistää ja ryöstää. Hallintouudistuksen tavoite oli Kirkkonummella vähentää kustannuksia ja järkeistää toimintaa, niin täysin päinvastaiseen suuntaan on menty. Ei ihme ettei siinä äyrit riitä.

Mutta on myös täydellistä huiputusta virkamiehiltä se ettei mikään rakenteissa muutu vaikka säästöjä haetaan. Missä on toiminnan parannus ja tehot sieltä, missä johtajuus ja rohkeus? Ja mikä ihme niissä talousluvuissa ainä mättää? Ne heittää aina suuntaan jos toiseen, ja niiden mukaan pitäisi päätökset tehdä. No voihan olla, että niillä miinusmerkeillä pelottelu juuri ennen talousneuvotteluja ajaa jonkun etuja, mutta silloin ei kyllä virkamiehet hoida hommiaan niinkuin pitäisi. Vaikea on toisaalta perusvaltuutetun näitä eri motiiveja kaivaa, perusluottamus on oltava että edes voidaan toimia yhdessä, valtuutetut ja virkamiehet.
kuunteluoppilaat ulos lautakuntien/jaostojen kokouksista
"Pelkästään yksi julkisen käyttäjä säästää noin 52 euroa kuussa koska lähiseutu-kolmosen tilalle riittää seutulippu. Länsi-Espoo ei ole asumiskuluiltaan sen kalliimpi kuin Kirkkonummi. Tilalle saa toimivan julkisen liikenteen ja käyttöoikeus toimivampaan kirjastoon."

Kyllä kirkkonummelaiset voivat käyttää Espoon kirjastoja.
Kirjatoukka
Aivan käsittämätön päätös! Hyvillä veronmaksajilla (perheen tulot esim 200 keur / vuosi) kustannusero espooseen on jo yli 3000 euroa vuodessa. Näitä ihmisiä Kirkkonummelle pitäisi nimenomaan saada houkuteltua lisää, mutta tällä strategialla ei varmasti tule onnistumaan
persuilija
Onhan meillä edullinen kuiva kunnantalo vuokralla menee siihenkin jokunen veroeuro ja sit erittäin tärkeä koirapuisto ja monta muuta lista on pitkä.
Anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx