(51) kommenttia

Yllätyspäätös: Kirkkonummi nostaa veroprosenttia − päätös syntyi valtuustossa keskusteluitta

Kirkkonummen veroprosentti nousee ensi vuonna 0,25 prosenttiyksiköllä. Valtuusto hyväksyi veronkorotuksen yllättäen maanantai-iltana.

Veroprosentin nosto tuli ikään kuin "puskasta", sillä asiasta ei ole käyty minkäänlaista julkista keskustelua.

Valtuustossa Sinisten Pekka M. Sinisalo esitti veronkorotusta 19,75 prosenttiin. Esitystä kannatti Hans Hedberg (r.).

Päätös syntyi äänin 35-16. Päätöstä vastusti lähinnä vain kokoomuksen ryhmä.

Valtuuston kokouksessa ei käyty mitään keskustelua veronkorotuksesta.

Viikko sitten kunnanhallitus hyväksyi esityksen veroprosentin pitämisestä ennallaan yksimielisesti.

Tosin hallituksessa Sinisalo teki saman ehdotuksen kuin valtuustossa, mutta viikko sitten esitys raukesi, kun sitä ei kannatettu.

Veronkorotuksella lasketaan saatavan ensi vuonna kunnan kassaan lisää verotuloa noin 2 miljoonaa euroa.

Kunnanjohtajan budjettiesitys ensi vuodelle on laadittu noin 2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Nyt päätetyllä veronkorotuksella alijäämä voidaan nollata, jos menopuolelle ei muuten kosketa.

Kirkkonummen verotulot ovat tänä vuonna jääneet reilusti alle ennustetun.

Kunta on näillä näkymin tekemässä noin viiden miljoonan euron alijäämän tänä vuonna.

Kirkkonummen valtuusto hyväksyy ensi vuoden budjetin 15.12. Veroprosentit on lyöty maanantaisella päätöksellä kuitenkin lukkoon, koska ne pitää lain mukaan ilmoittaa verohallinnolle tällä viikolla.

Kiinteistöveroprosentit pysyvät Kirkkonummella ensi vuonna ennallaan.

 

 

(51) kommenttia
Mentiin yli sieltä mistä aita on matalin... Inkoo ja Siuntio eivät enää ole kovin kaukana noin veroprosenttiakaan ajatellen. Eihän Espookaan nosta veroja vaan ottaa lisää velkaa.
Veronmaksaja
Nyt viimeistään kunnanhallitus uusiksi. Kenen etuja ajaa Sininen Sinisalo, no ainakaan hän ei edusta ketään muuta kuin itseään -> pois kunnanhallituksesta. Ois pitäny laittaa jo kauan sitten, loikatessaan Sinisiin. Perussuomalaisten ryhmä saattaisi haluta jonkun muun edustamaan itseään. Heitä ei ole ilmeisesti kuunneltu. Kunnanhallitus ja pj?
Kaikki hajonneet ryhmät ovat heikompia ja edustus on yliedustettua, joten paikat veks ja uusjakoon. Jos kunnanhallituksen pj. ei tätä matematiikkaa ymmärrä, niin myös vaihtoon. Kokoomuksen tulisi olla selkeesti suurin ryhmä. Jakautuneille ryhmille paikkoja ainoastaan omalla painoarvollaan. Neuvottelijat eivät voi tulla uusista hajonneista ryhmistä neuvottelemaan itselleen enemmän valtaa kuin heille kuuluu. Hajonneita ryhmiä ei voi palkita tupla neuvotteluvoimalla, se ei ole ollut äänestäjien tahto. Äänestäjien äänien pitäisi merkata jotain. Jos kokoomus häviää nämäkin neuvottelut, on siihen syypääkin tiedossa, ja jos pisteytysneuvottelija on sama ku viimeksi eli kunnanhallituksen pj., no ainakin tiedämme ketä ei enää voi pitää kokoomuslaisena. Niin se on. Nyt vain tulokset merkkaa ja niitä seurataan...vaikutus ainakin tuleviin vaaleihin ja vaalityöhön. Tarkkana kuntalainen! Hajota ja hallitse, sekö on kaiken tavoite?!
Ei mitään järkee, ellei tavoite ole hajoita ja hallitse ja s
"Muutto esim. usein esimerkkinä käytettyyn Espooseen keskituloilla tai paremmillakaan on kyseenalainen "säästö", ottaen huomioon keskiverrot asumiskulujen erot kuntien välillä"

Pelkästään yksi julkisen käyttäjä säästää noin 52 euroa kuussa koska lähiseutu-kolmosen tilalle riittää seutulippu. Länsi-Espoo ei ole asumiskuluiltaan sen kalliimpi kuin Kirkkonummi. Tilalle saa toimivan julkisen liikenteen ja käyttöoikeus toimivampaan kirjastoon.
muuttanut
Kolme pointtia tähän, liittyen kunnallisveroon.
1. Muistakaa erottaa nimellinen (19,75%) ja efektiivinen (tulotasosta riippuva) veroprosentti. Hyvä juttu ja laskuri Yleltä parin vuoden takaa: https://yle.fi/uutiset/3-9306597
2. Muutto esim. usein esimerkkinä käytettyyn Espooseen keskituloilla tai paremmillakaan on kyseenalainen "säästö", ottaen huomioon keskiverrot asumiskulujen erot kuntien välillä.
3. 0,25 prosenttiyksikön korotus tuskin tässä kunnan heikentyneessä imagon tilanteessa aiheuttaa massiivista muuttoliikettä pois kunnasta tai laajasti olisi monelle päätös jättää muuttamatta kuntaan. Aavistan, että syyt jättää Kirkkonummi liittyvät ihan muihin asioihin, kuin marginaaliseen veroprosentin nostoon.
VPS
Keskusmetsän tontti on lähes sen 2 milj euron hintainen. Se ostetaan kyllä velaksi. Eikö sillä velkarahalla olisi ennemmin hoidettu näitä nykyisiä rahareikiä?
Luonto tuhotaan - Keskusmetsä ja Masalan reunamat - ja kunnanhallitus tekee toinen toistaan omituisempia päätöksiä.
Syitä poismuuttoon tulee joka päivä lisää.
Nettoveronmaksaja nostaa kytkintä

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx