Svenska dagen för oss alla

Jälleen on aika liputtaa koko maassa – ei ruotsalaisuuden – vaan ruotsin kielen käytön puolesta Suomessa. Asiassahan ei pitäisi olla mitään epäselvää, onhan oikeus ruotsin kieleen, sen puhumiseen ja vaalimiseen paalutettu perustuslakiin saakka.

Mutta kyllä aihe tunteita herättää. Ei tosin onneksi niin paljon kuin vuosikymmeniä sitten. 1930-luvulla kerrotaan jopa nyrkkitappeluista suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä ruotsalaisuuden päivänä.

Kysymyshän on lopulta asenteista. Vaikka kaikki niin sanottua valtaväestöä hiertävät asiat kuten pakkoruotsi, Svenska Yle, ruotsinkieliset katukilvet, lottoarvonnan oikeat numerot myös ruotsiksi, Ahvenanmaan erityisasema, Ritarihuone, ruotsinkielisten pidempi elinajanodote ja hyvä terveys sekä Benny Törnroos poistettaisiin, jonkinlainen kuilu asenneilmastoon jäisi. Ja syynä ei ole pelkästään suomenkieliset, kyllä luutuneita viime vuosisadan asenteita osataan kelata också på svenska.

Asennejuttu on hämmästyttävä. Törmäsin yhteen tapaukseen tällä viikolla.

Eräs rouvashenkilö valitti, että Kirkkonummen keskustassa siinä ”ruotsalaisen koulun” ympärillä on aina mahdoton ruuhka jonka takia hän meinaa myöhästyä töistä. Syynä tähän kyseisen rouvan mukaan on se, että ruotsalaiset pelkäävät jo yhtä vesitippaa ja lumihiutaletta. Siksi oppilaita kuskataan henkilöautoilla kouluun ovelta ovelle.

Hän oli seurannut ilmiötä monta vuotta. Puhdas fakta hänelle oli siis se, että äidinkieli on ratkaiseva tekijä siinä kuinka paljon lapset menevät omin avuin kouluun ja kuinka paljon heitä kyyditään.

Mitä tuohon osaa sanoa? Sen verran kyllä korjasin. ”Tarkoitat varmaan suomenruotsalaisia”.

Hyvää ruotsalaisuuden päivää kaikille!

Kirkkonummella 6.11.

Paavo Rantalainen