Viisykkönen.fi /
Uutiset /
2021: Kirkkonummelle tulijoita oli kotimaasta noin 3 200, lähes yhtä moni lähti pois – naapurikunnat houkuttivat muuttajia
31.05.2022
12:45
(27) kommenttia
2021: Kirkkonummelle tulijoita oli kotimaasta noin 3 200, lähes yhtä moni lähti pois – naapurikunnat houkuttivat muuttajia
Muuttoliike jatkui Kirkkonummella viime vuonna vilkkaana. Suurin osa muuttajista vaihtaa asuinpaikkaa aivan lähialueilla kuten Kirkkonummen ja Espoon välillä.
Kirkkonummelle muutti viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan kotimaasta runsaat 3 200 henkilöä.
Muualle Suomeen muuttajia oli reilut 3 100, joten Kirkkonummi selvisi kotimaan muuttoliikkeessä niukasti plussalla eli noin 120 muuttajan verran.
Kirkkonummi kasvoi edelleen. Väkilukuun tuli lisäystä noin 400. Kasvua piti yllä kotimaan nettomuutto ulkomailta ja se, että syntyneitä oli enemmän kuin kuolleita.
Kirkkonummelle muuttajista tuli pääkaupunkiseudulta yhteensä noin 2 300 henkilöä, joista valtaosa (1 400) oli espoolaisia.
Toiseen suuntaan, Kirkkonummelta pääkaupunkiseudulle oli poismuuttajia runsaat 1 600 ja heistä yli 900 asettui Espooseen.
Kirkkonummen naapurikunnat houkuttivat yllättävän paljon Kirkkonummelta poismuuttajia.
Siuntioon muutti 116 kirkkonummelaista, Inkooseen 51 ja Vihtiin 127 eli yhteensä 294 muuttajaa.
Muuttoon saattaa olla syynä se, että naapurikunnissa on paremmin omakotitalotontteja tarjolla kuin Kirkkonummella.
Korona-aika on muuttanut selvästi kotimaan muuttoliikettä. Tilastokeskus kertoi viime viikolla, että Uudenmaan muuttoliikkeessä tapahtui historiallinen muutos.
Uusimaa menetti viime vuonna väestöä muualle Suomeen. Sitä ei ole tapahtunut ainakaan 70 vuoteen.
Lähde: Tilastokeskus
Kommentit (27)
12.09.2022
10:26
Yle: Kaukolämpö on Kirkkonummella kalliimpaa kuin monin paikoin ja hinta uhkaa nousta
09.09.2022
15:57
Hornet pyyhkäisee Kirkkonummen keskustan yli hyvin matalalla – ei tarvitse pelästyä
09.09.2022
10:06
Kerrostalon asunnossa tulipalo kunnantalon naapurissa – asunto oli täysin liekeissä
06.09.2022
10:26
Vantaa haluaisi myydä oman osansa Porkkalanniemen virkistysalueesta, josta se omistaa kolmasosan
05.09.2022
19:44
Kunnan suurin rakennushanke hyväksyttiin lähes yksissä tuumin, vaikka kustannukset nousivat 40 prosenttia
03.09.2022
16:05
Juna ja kuorma-auto törmäsivät, yli 1 000 ihmistä altistui säteilylle – onneksi tämä oli vain harjoitus
01.09.2022
08:52
Wolt-kuskit aloittavat Kirkkonummella – ruokaa voi tilata aluksi yhdeksästä ravintolasta
31.08.2022
11:28
Kommentit (27)
ja lisää suunitellaan, ja uskotaan että
niihin muuttaa hyviä veronmaksajia,
mutta niin ei käy.
Niihin muuttaa eläkeläisiä ja nuorisoa,
ja muita vähävaraisia ihmisiä.
oli modernia ja hienoa asua kerrostaloissa, mutta aiat ovat muuttuneet,
nykyään ihmiset tahtovat asua maapinnan
läheisyydessä .
Kerrostalot ovat "aut".
Ja maisemien pilajia !
Kirkkoummella on varmasti Suomen huonoinmat mahdollisuudet harrastaa mitään,siksi nuoriso vain velttoilee ja vetää huumeita päivät pitkätysten,ainakin näiden kaikkitietävien mielestä.Sen sijaan paikallislehti kertoilee ajoittain jopa maailmalla pärjäämisistä.Ei nyt ihan huonosti voi mennä.
Jokainen voisi omalla tekemisellään lisätä sitä viihtyvyyttä,mutta kun oletetaan että perässäni kulkee kunnan puhtaanapitäjä joka korjaa kaiken ryönän jonka kädestäni lasken.
Päätöksentekijäthän ovat kuntalaisten valitsemia,joten ketä syyttää?Auttaisiko peiliin katsominen?
Enkä ole huomannut että nuoriso pukeutuisi mitenkään hälyttävän häiritsevästi. En muuten ymmärrä miten nuorten vaatetus kuuluisi tähän...
Hyödyt:
-liikenneyhteydet parantuisivat
-veroprosentti laskisi
-säästyisi rahaa turhan päällekäishallinnon karsimisesta
-kaavoitus ja maankäyttö nopeutuisivat sekä kokonaiskuva selkiytyisi
-ennen kaikkea alueen houkuttelevuus kasvaisi, koska valta demokratisoituisi
nykyinen Kirkkonummi on.
olla tarpeeksi voimakas, kun kunnalta
on muuttanut monta tuhatta ihmistä pois
sen jälkeen kun se ilmeistyj sinne
Kirkon viereen.
Tai mahtaako se olla niin että he muuttivat
pois sen takia että eivät enä kestänyt
katsoa sitä taloa?
kyllä känniläset ja kaikenlaiset
huumeveikot on alknut dominoida kirkkonummen niinsanottua keskusta.
Ehkä olisi syytä muuttaa nimi ja ruveta
kutsua kunta Huumenummiksi?
muuttaa pois kunnalta?
Onko kellään vastausta siihen kysymykseen? niin vastatkaa tähän
palstaan ja kertokaa että mikä oli
se muuttamisen syy.
huomaamatta että suuri osa liiketiloista
seisoo tyhjänä ja lapussa ovessa lukee,
Vuokrataan !
Niitä on ollut monenlaisia kauppoja
ja yrityksiä vuosien varrella,
mutta nykyään niitä ei enä ole,
eikä taida pitkään aikaan tullakkaan.
Kun tällaista suunnitelupolitiikka harrastetaan kun on toistaiseksi tehty
niin mikään liiketoiminta ei voi
tässä kunnassa onnistua.
Kun kunnalta kysy jotakin mitä koskee
uutta liiketoiminta, tai rakentamista niin
se vastaus kunnalta on, ej, ej, ei se sovi !
Tällaisia vastauksia on kymmenittäin
tullut kun joku yrittäjä tahtoisi tulla
nåille seuduille.
Autiokeskusta ja puol kuollut kylä tämä
arkkitehtien suuniteltu pienkaupunki
kaikkine idylleineen ja suunnitelioiden
mielikuvaallinen uusi "west endi".
Mutta pieleen on mennyt ainakin
tamä keskustan rakentaminen, ja sen mukaan ihmisten viihtyvyys on olematon,
ja se aiheuttaa poismuuttoa ja
veronmaksajien väheminen.
Ja se aiheuttaa sitä että alamäkeä mennään, ja huonolla maineella on
kunnalla suuria vaikeuksia päästä pinnalle
taas.
Ja, ketkä maksaa ne suuret velat jotka
rasittaa kunnan kassa?
Olisimmepa itsekin tajunneet lähteä heti 2kk jälkeen eikä kärsiä monta vuotta. Nyt veroprosentti on 18, merenrantaan on 2min kävely ja naapurit hymyillen tervehtivät takaisin. Life is good.
kun väkiluku pysyy entisellään,
mutta suuri riski on että väkiluku alkaa
vähentymään, ihan reippassa tahdissa,
lähivuosina.
Kun tästä kunnasta on lähdössä ne viimeisetkin lähipalvelut ja pienyritykset.
Olisi kunnanpättäjillä ja suunitteliat hyvä
katsoa itseään peiliin ja funtsjata,
että mitä on mennyt väärin kun
ihmiset ei vihdy meidän kunnassa.
vauhdilla ja uskotaan että väkiluku
sillä menetelmällä kasvaa.
Mutta sillä menetelmällä ei väkiluku
suurene.
Tässä kunnassa ei osata eikä tiedetä
miten ihmisiä saadaan vihtymään.
Eikä se ole mitään ihmelistä,
kun ei ole osattu rakentaa kunnollista
keskusaluetta, vaan kaikki kaupat ja
muut palvelut on hajitettu kilometrettäin
toisistaan.
Ja näin jatketaan vielä tänäkin päivänä
vaikka tästä asiasta on huomautettu
vuosien mittaan.
Epämielyttävä ja steriili keskusta !
Montako kunnan pättäjistä mahtavat
asua K : nummen keskustassa?
Tai keskustan suunitteliosta?
Ellei ole vihtyvyyttä ei ole asukkaita !
Juopot ja narkit joka kulmassa varsinkin kesällä.. Kuka haluaa istua syömässä jäätelöä, kun iso känniukko huutaa ja hoilaa Citymarketin kulmilla!! Samoin kansoittavat päihdeongelmaiset torin ja kirkon nurmikot.. Todella kiva liikkua keskustassa ja mennä kirjastoon... Tähän muutos kiitos!!!
Asuimme 2kk Kirkkonummella ja muutimme takaisin Helsinkiin. 2kk näytti miten järkyttävää Kirkkonummella oli asua.
Kerrostaloja kyllä väsätään koko ajan lisää mutta kuka haluaa muuttaa niihin, kun ison osan vuokrat maksetaan Kelasta. Asumismukavuus ja turvallisuus nolla!
Kirkkonummen omakotitonttitarjonta on kyllä a) joko naurettaviin paikkoihin tehdyllä kaavoituksilla (Masalan "ekokylä" mainitakseni) tai b) byrokraattisella ja hitaalla käsittelyllä, joka koskee niin rakennusvalvontaa kuin yhdyskuntatekniikkaakin. Kesäasuntoja muutettaisiin ympärivuotisiksi, jos kunnalla olisi halua niitä muutoksia hyväksyä.
Asuntopolitiikka muutenkin Kirkkonummella tuntuu painottuvan ainoastaan "hienostoalueiden" kehittämiseen Rantaradan ja Jorvaksentien maisemiin. Keski- ja pohjoisosat on heitteillä tai "tiivistämisen" tarpeessa.
Tiivistäminen on Veikkolan alueella kehitetty huippuunsa, kun 600 neliön tontille lyödään 300 neliö talo. Häiriöt ovat kasvaneet ja koko ajan enenevässä määrin tulee taloja myyntiin.
Tuijotetaan vain dollarinkuvat silmissä siihen, että muuttovirta kääntyisi ja saataisiin lisää hyvätuloisia veronmaksajia, hinnalla millä hyvänsä. Tunnin juna, ehkä tulee, mutta koska? Nykyisellä "erillistalo"-ajattelulla ollaan kohta liemessä, kun vesi- ja viemäriverkoston kantokyky Veikkolan alueella on saavuttamassa lakipisteensä ja siitä esimerkkinä on viimetalvinen jätevesivuoto suoraan Kalljärveen. Kalljärven alapuoliset vesistöt joutuvat siitä epäilemättä myös kärsimään. Loojärven rehevöitymistä on saatu hillittyä ja talviaikaan sinne on taatusti päässyt näitä jätevesiä ja ketä syytetään? Maanviljelystä. Hiphip...
Paljon olisi älyllä töitä Kirkkonummella, sitä tuskin on lähitulevaisuudessa luvassa.
Kommentoi