(17) kommenttia

Kirkkonummen kasvu piristyi − väkiluvun kasvu alkuvuonna enemmän kuin koko viime vuonna

Kirkkonummen väestönkasvu näyttäisi alkuvuoden lukujen perusteella piristyneen kahden hiljaisen vuoden jälkeen.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla väestönlisäys Kirkkonummella oli noin 220. Koko viime vuonna väkiluku kasvoi lähes puolet hitaammin.

Kirkkonummen väkiluku oli kesäkuun lopussa noin 39 500.

Muuttotilaston mukaan Kirkkonummi on houkutellut alkuvuonna lisää asukkaita muista kunnista.

Kirkkonummelle muutti muualta Suomesta runsaat 170 asukasta enemmän kuin kunnasta siirtyi muualle Suomeen.

Ulkomailta muutti Kirkkonummelle lähes saman verran kuin kunnasta Suomen rajojen ulkopuolelle. Nettomaahanmuutossa oli plussaa noin 40 henkilöä.

Lapsia syntyi kuudessa kuukaudessa Kirkkonummelle noin 150.  Syntyvyys on jonkin verran vähäisempää kuin viime vuonna, jolloin syntyi yli 340 kirkkonummelaislasta.

Espoon väkiluku on ollut tänä vuonna erittäin voimakasta. Puolessa vuodessa espoolaisten määrä kasvoi noin 3 000:lla, kun taas koko viime vuonna Espoon väliluku kasvoi noin 4 900.

Kirkkonummi on asettanut strategiassaan kasvutavoitteekseen 600-800 asukasta vuosittain, mikä vastaisi 1,5-2,0 prosentin väestönkasvua.

> Kerrostaloja nousi rivakasti ja Kirkkonummelle valmistui 450 uutta asuntoa − silti kunnan väkiluku ei oikein kasva (Viisykkönen 11.3.)

(17) kommenttia
Kommentit (17)

Kommentit (17)

kirkkonummi poisti kotihoidontuen alle kolmivuotiailta vaihdamme kuntaa jossa tämä asia on kunnossa
äiti
Mistä saisi erittelyn kunnan väkiluvun kasvun rakentesta? En tietenkään tarkoita hennkilöturvallisuusasioiden kannalta, vaan lähinnä erittelynä muuttoliikkeesta Suomen sisällä kunnittain tai/ja onko kyse maahanmuutosta tai maasta poistumisesta. Löytyykö kunnasta tällaista tietos?
ABC
Kyllä ne uuden asunnonsaajat ei kyllä maksa vero kelan ovella kyttäävät alvariinsa ei kannata paljon iloita muuttovoitosta
Anonyymi
Niitä Kirkkonummelle muuttajia joutuupi näkemään Citymarketin ovien edessä kerjäämässä...joko lehtiä myymässä (nii...naa...juu.njaa)tai hanuriaan repimässä..yöt viettävät sitten Kirkkonummen parhaimmissa huoneistoissa.
Jos suomen kansalainen kuppi kädessä kerjäisi, niin kyllä poliisit nopeasti tulisi pois ajamaan..
Muuttovoittoako
Eiköhän K-nummi jää näissä työpaikka -asioissa voitolle ,sillä 25%(n.10 000)asukkaista käy kunnan ulkopuolella töissä.Ei maahantulijoitakaan pidä aina syyllistää,ne työllistää ja siten tuo yhteiskuntaan toimintaa.Kun suomipoika ei saa enää siittiöitään itämään,niin jostainhan ne tulevat eläkkeenmaksajat täytyy saada.Kyllä me pitkässäjuoksussa olemme voittajia.
lisää maahanmuuttoa
Kirkkonummi käyttää tuhansia veroeuroja oikeustaisteluihin, jotta nettoveronmaksajat eivät saisi asua Kirkkonummella.
Ei eroa millään tavalla muustakaan entisen Neuvostoliiton alueista.
Masa
Ikävintä tietty kunnan tulojen kannalta on se, että väki käy muista maakunnista töissä Kirkkonummella ja maksavat näinollen veronsakin aivan toisaalle....:(
Anonyymi
Kunnan menestymistä tulisi mitata kunnallisveron pienuudella. Käykää Kauniaisissa, niin ymmärrätte miksi.
Uudet asukkaat saattavat olla iso miinusmerkki kunnan taloudelle, eli sitä ei todellakaan tule hehkuttaa.
Toivotaan toivotaan Antti R
Hienoa että kunnan kustantamat ilmaiset asunnot jaetaan lähinnä maahanmuuttajille. Kelasta saa myös toimintarahaa ja mitä enemmän lapsia, niin sitä enemmän tukea.

Samalla kunnan lähinnä vihreät valtuutetut kampittavat rakentamista alueille (esim. Suvimäki ja Majvik), johon muuttaisi hyvätuloisia omillaan toimeentulevia veronmaksajia.
Afrikka ensin
Viisi vuotta vielä eteenpäin ja Kirkkonummi alkaa olla samanlainen väestöltään kuin itä Helsinki.
Ei ole enään paluuta entiseen
Eipä toi paljon ilahduta noi muuttajat ei ole veronmaksajia vaan syö viimeisetkin eurot ei kannata paljon ilakoida
Ei paljon piristä
Melko negatiivisia kommentteja, en ymmärrä..

Ihan hyvä uutinen mielestäni.
Timo
Kunnan päättäjien enemmistö ei ole käsittänyt sitä, että asukasluvun kasvun määrä ei ole sinällään ole ratkaiseva asia vaan se, minkä tyyppistä se kasvu on. Esimerkiksi kasvu joka perustuu pitkälti tulonsiirroilla eläviin ihmisiin on täysin ei-toivottua kunnan talouden näkökulmasta.
jotain rotia nyt
ARA vuokra-asuntoja rakennettu Masalaan ja Tolsaan, kyllä "ulkomailta" asti niihin löytyy vuokralaiset.
Virtanen
Oliko tämä siis jonkun mielestä hyvä uutinen?
Anonyymi
Sinna kommentoi juuri kuten asia on. Afrikasta olisi 100-200 miljoona tulossa, vieläkö mahtuu?
Ikävä realisti
Väkiluku nousi mutta veronmaksajien määrä ei.
Sinna

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä